"Mä en keksi mitään twiitattavaa"
Väärin!! #cmkoulu pic.twitter.com/aVH0L6Zkqe
— Juuso Jokinen (@juusojoo) 6. toukokuuta 2014
Voi saatana. Twiittaamista on näemmä vaan aivan pakko harrastaa. Ja jos ei keksi millään mitään twiitattavaa, löytyy siihenkin apu! "Jipii!"
Aivan niin kuin tässä maailmassa ei olisi turhaa informaatiota tarpeeksi - jota tässä itsekin kiitettävästi suollan - mutta että ihmisiä opetetaan tuottamaan väkisin twiittejä kaikesta mahdollisesta. Tämä kertoo minusta jo Twitteristä alustana erittäin paljon, että mukatärkeiden ihmisten on vaan nyt pakko päästä kertomaan, mitä heidän päissään liikkuu ja kuinka se on niiiin relevanttia.
Haluaisin muuten nähdä samanlaisen ohjeistuksen esim. Facebookia varten. "Näin kerrot, kuinka kävit taas kerran lenkillä." "Näin kommentoit, kun Leijonat pelaavat." "Näin päivität monta samaa kuvaa profiilikuvakansioosi." "Näin valmistut ELÄMÄN KOULUSTA."
No ei vaan, kivahan se on lukea ihmisten elämästä, ajatuksista ja edesottamuksista, etenkin Twitteristä. Ongelma vaan on siinä, että ihmiset kuvittelevat kiinnostaviksi mitä mitättömimmätkin asiat, ja lisäksi mieltävät elämänlaadun mittariksi sen, kuinka releventtia paskaa sinne syötteeseen tuotetaan ja kuinka moni sen lukee (lue: seuraajien määrä), laittaa suosikiksi tai twiittaa uudelleen.
Itse kuitenkin olen jo huomannut tilanteen toivottomuuden, hypännyt virtaan mukaan ja siinä samassa turvautunut uusvanhaan viisauteen;
jokainen ihminen on twiitin arvoinen.
PS. paremmin tuo olisi toiminut omistusmuodossa, "jokainen ihminen on twiittiensä arvoinen", mutta siinä tapauksessa intertekstuaalisuus olisi haukannut paskaa ja Veikko Lavi ei olisi soinut päässä niin hyvin. Jänskää olisi ollut jatkaa myös, että "jokainen seuraaja on tärkeä." Mutta siinä tapauksessahan se olisi mennyt tämänkaltaiseksi vatvomiseksi.
