Kantaminen siis oikealta nimeltään. Erinäköistä kantamista on tullut suoritettua tässä lähiaikoina varsin paljon. Sohva sinne, sohva tänne, pöytäsirkkeli tuonne. Koen olevani jotakuinkin tavallinen ihminen, mitä voimakkuuteen tulee, mutta silti asioiden raijaaminen on eräs kamalimmista arkipäiväisistä asioista.
Käsivarsia polttaa, iso esine ei mahdu siitä, mistä sen pitäisi mahtua, paine silmissä ja kuupassa yleisesti kasvaa. Joku kelpo kuoma neuvoo, että tuosta kun kääntää niin menee helpommin. Aijaa? Ilman tuota neuvoa olisinkin koittanut tuosta seinän läpi tätä pöytää työntää. Onneksi sisäinen puhe pysyy omana tietona, muuten nämä aivosyövän kanssa hyödyllisimmän tittelistä kilpailevat kuomat saattaisivat pahoittaa mielensä.
Pointtini ohjautui ehkä hieman liikaa turhan neuvomisen parjaamiseen, mutta ehkä siihenkin osaisi suhtautua paremmin, jos sormistani ei olisi lipeämässä syntiäkin painavampi nahkasohva.
Se on muuten raijjaaminen. (Tämä oli neuvomista, hah.)
VastaaPoistaRaijjaamista kaameampaa on etsiminen.
Etsimisestä astetta kovempaa kamaa on sanavahvistus. Ei, en ole robotti. Voisitko harkita sen poistamista?
Ei sitä koskaan tiedä. Mutta eiköhän se tuosta kohta katoa.
VastaaPoistaEtsiminen itsessään ei ole niin kamalaa. "Missä Puppe luuraa?" -tyylinen etsiskely on vielä ihan rattoisaa, mutta ai että kun lisätään kiire ja Pupen tilalle vaihdetaan avaimet, niin avot.