tietyt ihmiset

Hei, tiesittekö, että syöpä ei ole kiva juttu? Tiesittekö, että minun työkaverin tuttavan veli kuoli syöpään? Se järkytti muakin tosi paljon sillon, kun se tapahtu! Niinpä, älä muuta sano! Jouduin hakeen saikkuakin sen takia. Tiesittekö, että koska ostin tälläsen kampanjatuotteen, voin pahottaa mieleni kenen tahansa puolesta? Tiesittekö, että tää tuote antaa mulle oikeuden asettua virallisesti kenen tahansa yläpuolelle? Oon kyl tehny sitä jo aikasemmin, mutta nyt tunnen itteni vielä ylevämmäks olennoks. Ja niin, huomaatteko, tää nauha sopii tosi hyvin yhteen mun pinkin huopahatun kanssa. Tosin nyt oon joutunu sanoon, että tää hattu on roosa, vaikka ostin tän kyl pinkkinä. Ja on tässä tällänen kiva ruusukin.

Disclaimer: Kannatan syövänvastaisia kampanjoita ja arvostan syöpää vastaan käytyä taistelua sekä hyväntekeväisyyden muodossa että niiden syöpään sairastuneiden ihmisten ja heidän läheistensä tekemänä. En vain pidä ihmisistä, jotka näkevät hyväntekeväisyystuotteessa lähinnä vain moraalisen jalustan.

astianpesukone (sis. kirosanan)

Minut voi avata. Kun olen auki, minuun ei kukaan potkaise jalkaansa. Minun astiatelinekelkka (?) ei ainakaan hyppää paikaltaan, eikä yksikään astia putoa lattialle.

Minussa on omat vikani, mutta ne eivät arkea haittaa. Pesen astiat puhtaiksi, ainakin silloin, kun jaksan. Sitä yhtä paistinlastaa en kyllä jaksa pestä, ihan vaan vaikka periaatteesta. Niin ja paistinpannut, niitä en pese.

Ihmisten silmät kyllä laitetaan kuntoon laserilla, mutta yhtä paistinpannua ei sitten saatana vaan saa laittaa astianpesukoneeseen...

Olen tehokas, ainakin äitini mielestä. Neljä tuntia ei ole mielestäni aika eikä mikään, olenhan kuitenkin jo yli viisivuotias. Osaan myös olla hiljaa, kun vain itse haluan. Eli silloin, kun en ole käynnissä.

Mutta ethän tuomitse minua minun vikojeni perusteella, et edes sen yhden vääntyneen piikin, jonka takia lautaset eivät mahdu kunnolla siihen aterimien oikealle puolelle.

On sitä asiat huonosti, kun astianpesukone ärsyttää. Valtuutan itseni kuitenkin haukkumaan ko. keksintöä, sillä "minä vartuin astianpesukoneettomassa taloudessa, meillä ei ollut rahaa edes ruokaan, meillä syötiin eristeitä johdoista" jne.

ajatukset,

joita tulee ajateltua silloin, kun on kiire. Ajatuksien vasta-ajatukset ovat myös ajateltu kiireessä.

"Mulla on kiire."

Mikään ei ole sen hienompaa, kun kunnon kiire. Asiat painaa päälle, ja välillä tulee murruttua niin, ettei saa pitkään aikaan mitään aikaiseksi. Läheisille ihmisille tulee lähinnä vain vittuiltua, ja ainoat positiiviset sanat tulee sanottua anteeksipyydellessä.

"Tästä on mulle myöhemmin hyötyä."

Teen asioita, jotka tuntuu vastenmielisiltä ja vie niitä paljon puhuttuja voimavaroja. Voimavara-ajattelu on toki mukavaa, mutta omat voimavarani löydän pettymyksistäni elämään. Asetan itseni tulilinjalle hakemalla erilaisiin tehtäviin, ja sitä häpeän määrää ei ole mukava ajatella, kun vastaus on ei, tai vastausta ei kuulu ollenkaan.

"Haudassa sitä on sitten aikaa levätä."

Aiai sitä autuutta, kun ei tiedosta mitään ja uurna uurnaa kiehnää. Sille ihmiselle, joka kehottaa ihmisiä elämään kiireisesti, toivotan hyvää syöpää. Itsensä kiduttamista voi ja kannattaakin kokeilla, mutta siitä ei sovi tehdä tapaa.

Ihminen taipuu moneen asiaan, mutta sen ei ehkä pitäisi olla niin.

typerä lapsi

En tiedä, onko se tämän maailman vai ko. lapsen vanhempien syytä, että asiat tapahtuivat niin kuin ne tapahtuivat.

Taustatiedot: Minä, katselemassa tarjouksia Citymarketissa hyvillä mielin. Elektroniikkaosasto. Keskimääräisen paljon ihmisiä liikkeellä. Citymarket on alkanut myydä iPadeja.

Tapahtumien kulku: Seison mietteliäänä huonojen, mutta halpojen kameroiden äärellä ja harkitsen jonkun hankkimista matkakameraksi. Huomaan sympaattisen oloisen perheen vasemmalla puolellani; isä, äiti ja kaksi tytärtä (n. 10v ja 6v). Huomioni keskittyy taas kameroihin. Perhe lähestyy minua, mutta en katso heihin päin. Yhtäkkiä kuulen äänen, joka muistuttaa sellaista nuoren tytön parkaisua, jollaisia kuulee, kun tämä tyttö näkee hevosen, pehmolelun, teinitähden yms. söpöä. Käännyn ärsyyntyneenä katsomaan, mistä on kyse.

Rapeissa parikymppisissä aivoissani olin luullut, että maailmalla on vielä toivoa. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Kun näin, mikä oli aiheuttanut em. ihastuneen kiljahduksen, en voinut muuta kuin kävellä hiljaa pois elektroniikkaosastolta järkyttyneenä eteeni tuijottaen. Kun olin päässyt pois perheen näkökentästä, teki mieleni mennä pakastekaappiin rauhoittamaan haluani puukottaa itseäni silmiin.

Perheen vanhempi tyttö oli siis ottanut syliinsä iPadin esittelypakkauksen (sellainen pleksinen kuutio, jonka sisällä tuote on) ja tuuditti sitä kuin vauvaa - maanisesti tosin - samalla hihkuen isälleen: TÄÄ ON NIIN IHANA TÄÄ ON NIIN IHANA! Myös nuorempi sisko silitti pleksikuutiota, kuin se todella olisi ollut sylivauva. Kun olin jo hieman kauempana kuulin vielä jäljestäni: MÄ KUOLEN, JOS MÄ EN SAA TÄTÄ!

Vielä näin kirjottaessakin, parin päivän jälkeen tapahtuneesta, edellä kuvailtu saa minut voimaan pahoin. Jotain on mennyt jossain välissä todella väärin.

ajatteleminen

En ole tottunut siihen, että teen ajattelua vaativia hommia "päätoimisesti." Olen tottunut kesäymstöissä siihen, että leikkaan tuon ja tuon nurmikon ja sitten menen kotiin katsomaan Simpsoneita tjs.

Nyt kun ne vihreät ja kutittavat nurmikot ovatkin muuttuneet yhtäkkiä mentaalisiksi nurmikoiksi, työhön suhtautuminen on mullistunut samalla. Sama "Mää en jaksa tätä" -ajatus pyörii päässä samalla tavalla, mutta stressi käy syvemmälle aivoihin.

Pahinta/parasta tässä on se, että jossain siellä mielen loukoissa elelee se oman alan narsistinen taiteilija. Se kun kovasti tykkää kehuista ja ruokkii työmoraalia sitä kautta, mutta raastavamman stressin lisäksi se myös virheen sattuessa nappaa itsetunnon mukaansa syöksykierteeseen.

Eipä tässä kai mitään oikeaa valitettavaa ole, mutta silti monesta suusta kuultu neuvo alkaa vähitellen kuvottaa ironiassaan: Sää oot viä nuori, kyllä silloin jaksaa! Toisaalta on tässä puolensakin; saa näyttää niin tärkeältä rannekellon, älypuhelimen, parturoitujen hiusten ja läppärin kanssa.

Kenon arpojat

Joku niissä risoo. Äärimmäisen sliipatun näköiset ihmiset luettelemassa numeroita. Yksitoista. Kuusikymmentä. Adidaksen sponssipaita. Kolmekymmentäkuusi.

Mies, joka näyttää pojalta, jolla on pakkelia enemmän kuin keskivertoklovnilla. Kaksikymmentäneljä. En pidä vääränä, että mies maskeerataan, mutta jotenkin tuossa kokonaisuudessa se on puistattavaa. Kolme.

Käyhän surffaamassa Veikkauksen sivuilla ja osallistu arvontaan. Tuo liian kauniiksi stailatun ihmisen suusta saa minussa aikaan väristyksiä. Neljäkymmentäneljä.

On luultavasti outoa pitää heitä puistattavan mekaanisina. Mutta toisaalta, outoa on luultavasti myös näyttää ihmiseksi puetulta koneelta. Neljäkymmentäkaksi.


Ps. haluaisin joskus päästä laittamaan salaa tuonne arvontakoneeseen pallon numero nolla. Ihan vain nähdäkseni, räjähtääkö juontajarobotin pää.

Pps. Ei millään pahalla, Kenon arpojat.

kehveliys

Moro, sori oon vähän myöhässä. Haisen kanssa vähän pahalta, ku tuli kiire ni piti polkee lujaa tänne. Ai niin, jäi ne pyykit sinne pesutuvan koneeseen. Odota, otan tän takin pois, hirvee hiki. Oisko täällä vessaa? Ei jeesus, miten kuolleelta mää näytän. Onneks ei ollu ku toisessa silmässä rääppää. Niin mihin me jäätiin?

Ei sulla olis lainata kynää, tää mun ei toimi. Kiitti. Toivottavasti et huomannu, mulla aukes toi yks nappi housuista. Se ei pysy sitten millään kiinni, höhö. Niin, otetaan tää kuva tästä. Oho, tässä on nyt jotain häikkää. Venaa hetki ni vaihdan tähän salamaan tän akun. Joo, nyt tuli hyvä. Eiku toi oliki tosta viä vähä epätarkka, otetaan viä yks, joo, nyt on. Kiitos.

Huh, nyt voi laittaa si musiikkia, se on ohi. V***u, miten jännitti. Olis kyllä varmaan kuitenki pitäny laittaa vähä siistimmät kuteet. No, se on ohi nyt kuiteski. Toivottavasti ne ei pidä mua ihan idioottina.

"Sulta jäi tänne [tähän vapaavalintainen tärkee joka päivä tarvittava esine]. Koska pääsisit hakeen tän?" Niinpä niin.

ajattelemattomuus

Moi. Mulla on Mersu. Mulla on asiallinen, mutta myös käytännöllinen takki. Mulla on myös sen kanssa sopimaton, mutta erittäin kallis huivi. Mulla on mun lapsi etupenkillä. Mun lapsesta tulee isona hemmoteltu. Mulla on myös aviomies. Mä en kovin paljon kiihotu siitä, mutta se tekee hyvin rahaa. Mulla on sen takia myös ihastus mun viime kesänä näkemään asfalttimieheen, mutta en oo vielä niin itsenäinen nainen, että kehtaisin tehdä asialle jotain.

Ai niin, mikä minua tänään ärsyttikään. Olin ylittämässä tietä, kun edellä mainittu sympaattinen rouvashenkilö päätti kiihdyttää taajamassa seitsemäänkymppiin, että ehtisi ennen minua. No, hän ei tullut varmaankaan ajatelleeksi, että hän lähti ruuhka-aikaan ensimmäisenä liikennevaloista ja hänen takanaan tuli pitkään kestänyt autovirta, enkä päässyt ylittämään tietä. (Yhyy.) Häneltä olisi tavallisella nopeudella ajamiseen mennyt n. 5 sekuntia kauemmin perille pääsemiseen, mutta hienolla liikennekäyttäytymisellä hän tuhrasi minulta ainakin minuutin verran aikaa. Pieni juttu, mutta ärsyttää se silti.

puhuvat eläimet

Onneksi joku maailmankaikkeuden nerokkain mainosmies (tasa-arvon nimissä: tai -nainen, -transsukupuolinen tai vaihtoehto d, joku muu) on keksinyt, että hei nyt käytetään tv-mainoksissa PUHUVIA ELÄIMIÄ!

Haluaisin tietää, että kuka on ollut tämä sydämetön ihminen, joka on saanut päähänsä riivata minua ideallaan. Ja aivan kuin puhuvat eläimet eivät riittäisi. Ne nimittäin puhuvat vielä käsittämättömän hermoja raastavalla äänellä!

Tänään löysin asialle vielä kunnon kruunun: näitä puhuvien eläimien mainoksia on enemmän kuin yksi! Nyt jaksaa sitten bambikin kirmata metsässä, kun kuituja tulee tarpeeksi terveysmuroista.

Toivon, että näiden mainosten tekijöitä rangaistaan heidän anteeksiantamattomasta teostaan.

arvaa mikä

Hei, nimeni on Vilma. Tai ainakin tänään haluan itseäni kutsuttavan sillä nimellä. Olen rakenteeltani siro, mutta oikeista kohdista tarpeeksi jämäkkä. Haluaisin kaunistellen kutsua itseäni kokeneeksi, mutta jos totta puhutaan, olen tullut kopeloiduksi niin monien käsien toimesta, että keskimääräinen kaikenkokenut prostituoitu jää kevyesti toiseksi.

Asuvalintani ovat kuuluisia läpi koko tunnetun maailman ja niistä on puhuttu jo muutama tuhat vuotta. Yleensä pukeudun punaiseen tai läpikuultavaan valkoiseen, mutta joskus löytyy joku outo henkilö, joka haluaa minun pukeutuvan tahtonsa mukaan johonkin muuhun väriin.

Olen varsin vahvatahtoinen yksilö. En anna muiden juurikaan määräillä tekemisiäni. Voin kyllä siirtyä paikasta toiseen muiden käsittelyssä, mutta pahan päivän sattuessa tuotan kaikille pahaa mieltä. Seison lähes aina suorana, mutta joskus kovan kolauksen saaneena menen helposti sirpaleiksi. Mistä tulikin mieleeni, tässä teille tarina:

Olin seissyt koko päivän paikallani. En ollut tuntenut mitään koko päivänä, eivätkä edes ympärilläni liikkuvat hahmot ja vaimeana soiva musiikki saaneet minua havahtumaan apatiastani. Luulin jo jääväni tähän ikuisiksi ajoiksi ja unohdetuksi tulleena lopulta vain haihtumaan ilmaan.

Yhtäkkiä kuitenkin tunsin tasaisen työntävän liikkeen kyljessäni. Uskoin sen olevan vain tavanomaista tuuppimista, mutta karmaisevan pudotuksen reunan ilmestyttyä eteeni tajusin, että loppu saattaa olla lähellä. Olin kuitenkin vieläkin niin tunnoton, että en kyennyt toimimaan, joten liikuin vain kohti reunaa jähmettyneenä ja shokissa. Toivoin vielä reunan yli kellahdettuanikin, että jostain tulisi pelastava käsi ja vetäisi minut turvaan.

Vasta pudotuksen pohjalla täysin palasiksi hajonneena tajusin, että tähän päättyy tarinani. Olin kulkenut polkuni päähän.

Minusta ei tuon jälkeen ollut kuin kertomaan tämä tarina teille. Viimeinen toiveeni on, että jäännökseni saisivat arvoisensa lopun.

kuntavaaliehdokkaat

Kohta on aika taas valita kansan syvistä riveistä ne ihmiset, jotka tulevat edustamaan kantojamme paikallisessa päätöksenteossa. Vaalikoneet (mm. Yle) ovat auenneet tai aukeamassa ja itsekin päätin tunnollisena ja vastuuni kantavana kansalaisena sellaisen tehdä.

Kysymykset olivat suurelta osin relevantteja, mutta erittäin kyseenalaisiakin kohtia löytyi. Hyvänä esimerkkinä kysymys, jossa kysyttiin suunnilleen näin: minkä seuraavista haluaisit sijoitettavan (jos olisi pakko ottaa joku) omaan naapurustoosi? Vaihtoehdot olivat ongelmanuorten turvakodista narkomaanien ruiskunvaihtopisteen kautta asunnottomien yömajaan. Olisivat nyt samalla kysyneet, että minkä näistä mieluiten haluaisit (jos olisi pakko): tertiäärivaiheen kupan, aivokasvaimen, ebolan vai HIV:n? Jos halutaan selventää ehdokkaiden kantoja tiettyjen heikko-osaisten vähemmistöjen oloihin tai näiden sietämiseen omassa asuinympäristössä, voidaan se mielestäni esittää hieman fiksummin ja äänestäjää hyödyttävämmin. Toki onhan kysymys varmasti saanut vaalikoneen laatijan hykertelemään omassa näppäryydessään, mutta tosiasiassa kysymys ei ollut mitään muuta kuin liioitellun karkea ja tarpeeton.

Vaalikoneiden tulosten ja ehdokkaisiin tutustumisen jälkeen löysin itselleni täydellisen ehdokkaan. Aku Ankka. Myös klassinen fallos houkuttaisi piirtää lappuun. Ehdokkaiden kannat asioihin heittelivät omistani mielenkiintoisin tavoin. Jos muuten ehdokas vaikutti lupaavalta, niin sitten yhtäkkiä hän päättikin haluta Vaasaan hevosurheilukeskuksen ja musiikkitalon. Vaasaan. Musiikkitalon. Vaikka onhan tämä toki melkoinen metropoli.

En aio puuttua sen suuremmin ihmisten ulkonäköihin, koska mielestäni olisi pelottavaa, jos jokainen ehdokas olisi vaalikuvassaan puku päällä ja lipevä hymy kasvoillaan, mutta äänestäisitkö sinä ehdokasta, jonka vaalikuva on (luultavasti) skannattu passi/ajokorttikuva? Minulla ei ole mitään henk. koht. riitaa kuvan ehdokkaan kanssa, eikä muidenkaan ehdokkaiden kanssa, mutta kyse on vuodesta 2012, jolloin jossei ehdokkaan lähipiiristä, niin ainakin puolueelta luulisi löytyvän toimiva digikamera. Mutta ehkä tämä on sitten sitä vihapuhetta, jos sanon, että ellet pysty tarjoamaan vaalikuvaksesi edes jotenkuten tuoretta (vaaleja varten otettua) kuvaa, et välttämättä ole oikea valinta päättämään kuntasi asioista.

Omaan ääneeni palatakseni (koska tykkään siitä ja se on tärkeä), joudun toteamaan, että uskoni poliittiseen vaikuttamiseen kunnallisella tai kansallisella tasolla on melko lailla nollissa. Ehkä kantani ovat jotenkin erityisen oudot, mutta en ole löytänyt oikeastaan ikinä sellaista ehdokasta, jota todella haluaisin koko aatteellisen paloni tunnosta äänestää. Tällä kertaa äänestän luultavasti jotakuta, kenellä on hassu etunimi, eikä ole ei-tykkäämästäni puolueesta.

kotitalouksien sisältämät esteet

"AI S______A MITÄ V____A?!?! KUKA S_______N VAJAKKI ON TOLLASENKI TOHON LAITTANU?! AI V___U!!!"

Olen ottanut tavoitteekseeni karsia voimasanoja kielenkäytöstäni. Matkallani on kuitenki kaksi kolossaalista estettä: jalkapallo (josta joskus muulloin) ja asunnoissa sijaitsevat kiinteät esteet. Jälkimmäinen sisältää siis kaikki vihtahousun tekeleet, kuten ovenkarmit, kynnykset, pöytien ja tuolien jalat, sohvat yms.

En keksi juurikaan kurjempaa asiaa, kuin varpaansa potkaiseminen johonkin edellä mainittuun objektiin. Kipu on häkellyttävän suuri, ja se ei laannu aivan hetkessä. Parhaassa tapauksessa onnistut monottamaan varpaasi murskaksi ja voit siinä samassa unohtaa normaalisti kävelemisen viikoksi tai pariksi. (Sitten kun viikon linkutat, niin ai että, miten kivassa kunnossa muu kroppa on...)

En ymmärrä kuollaksenikaan, kuinka vaikea voi ihmisen olla arvioida jalkansa liikerataa niin, ettei se osu joka ainoaan esteeseen asunnossa. Empiirisen kokemuksen perusteella uskon myös näiden arkipäivän valonpilkahdusten sattuvan silloin, kun muutenkin menee aivan loistavasti.

Toivottavasti futaan varpaani johonkin huonekaluun mahdollisimman pian, jotta vaan en unohtaisi sen aiheuttamaa autuutta.

unettomuus

Nyt ollaankin sitten läheisessä aiheessa. Tämä raskas, mutta kurja ongelma on ollut taakkanani jo monta vuotta. Siitäkin huolimatta, että ikäähän nyt ei aivan loputtomiin ole itselleni kertynyt.

Sitä tulee aivan liian helposti otettua nukkumaanmeno ja unen saaminen itsestäänselvyytenä. Ne hetket, kun painut pehkuihin ja luulet turhaan vihdoin nukahtavasi, raastavat ihmismieltä yllättävän rankasti. Turhautuminen tosin joskus unohtuu taka-alalle, kun turta ja virtauksenomainen valveuni ottaa ohjat mielessä.

Unettomuutta on helppo vihata. Lähes sanomattakin on selvää, että se haittaa normaalia elämää huomattavasti ja ihmiskontaktit muuttavat luonnettaan, sillä tavallinen rytmi ja ote elämästä karkaavat. Tavallisissa päivätöissä käyminen muodostuu hankalasta lähes mahdottomaksi ja eristäytyminen räjähtää käyntiin.

Unettomuus voi olla myös voimavara. Sen luoma ainutlaatuinen tunnetila antaa henkilölle aivan uudenlaiset valmiudet tarkastella omaa todellisuuttaan ja väitänkin, että ihmisen tulisi ainakin kerran elämässään kokea vakavahko unettomuusjakso. Se ei ole nautinnollista, mutta se on vaisusti ilmaistuna mielenkiintoista. Asiat näyttäytyvät aivan eri valossa, ja eri vuorokaudenaikoina hereillä oleminen on avartava kokemus. En kuitenkaan halua rohkaista ketään hankkimalla hankkimaan itsellensä uniongelmia.

Lopuksi haluan vielä laittaa tähän loppuun joskus aikaisemmin kirjoittamani (hieman proosallisemman) katkelman unettomuudesta. Valitettavasti hassunhauskuus jäi puuttumaan tästä postauksesta, mutta se johtuu aiheesta.

…ja valokeilan väistyessä tunsin taas olevani hetkellisesti turvassa. Valot tuntuivat uhkaavilta ja loivat mieltä rienaavia varjoja seinälle, jota olin tuijottanut viimeiset, kolme, neljä tuntia? Ahdistava paino koko kehossani luettelin asioita, joissa voisin olla menestyksekäs, tai oikeastaan joissa minun tulisi olla menestyksekäs. Satunnaiset kasvot, paikat ja tunteet kävivät esittäytymässä silmäluomilleni, poistuen kuitenkin yhtä pyytämättä kuin ne olivat ilmestyneetkin. Ulkoa kuuluvat rämisevät, häiritsevän voimakkaat äänet saivat oloni sietämättömän ja raivokkaan rajamaastoon. Ainoa asia, joka sitoi minut tähän paikkaan, oli puistattava inho allani ja sekalaisesti ylläni olevia vuodevaatteita kohtaan. Toisaalta mielessäni vallitsi alistunut tottumus tähän unettomuuden repivimpään ja kuvottavimpaan ulottuvuuteen. Tämä ei ollut…

Nokia-uutisointi

Alkuun on mainittava mahdollisten lukijoiden mahdollisten ennakkoluulojen ruokkimiseksi, että omistan Nokia Lumia -puhelimen. (Ja kyllä, kirjoitin "mahdollisten" tarkoituksella kaksi kertaa.)

Tiesittekö, että olen ollut - jopa omaksi ihmetyksekseni - tyytyväinen lähes jokaiseen Nokian tuotteeseeni, jonka olen omistanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana? Aina kumisaappaista älypuhelimeen. Omilla tai muiden rahoilla hankitut nokialaiset ovat olleet laadukkaita ja kestäviä, joskin seinään heittämistä tai vessanpöntöstä vetämistä ne eivät ole kestäneet.

Uskon, että en ole aivan yksin tämän Nokia-tyytyväisyyteni kanssa. Siitä huolimatta lähes järjestäen jokainen Nokiaan liittyvä otsikko on negatiivissävytteinen ja Nokian haukkumisesta tuntuu muodustuneen jonkinlainen turvarepliikki, jonka voi säästäpuhumisen tapaan heittää väliin kuin väliin.

En kuitenkaan ymmärrä tätä alituista munille potkimista. Vaikka tuotanto siirretäänkin pois Suomesta, on Nokia kuitenkin alunperin suomalainen brändi ja on toiminut suomalaisten omanarvontunnon nostattajana viimeiset pari vuosikymmentä. Esimerkiksi jurosta luonteesta, pitkästä talvesta, alkoholismista tai murheellisista itsemurhatilastoista piikittelyihin on suomalainen kuitenkin voinut vastata, että on meillä sentään Nokia. Enempiä muita maita glorifioimatta tai Suomea mollaamatta: isolla osalla suomalaisia ei oikein muuta ylpeiltävää ole viime vuosina ollutkaan. Jääkiekkojoukkueen menestyksellä leveily menee samaan kategoriaan kuin kansainvälisellä pesäpallomenestyksellä kerskailu.

Nokia ei ole paras, mutta se on varteenotettava vaihtoehto. Nokia ei ole mielestäni ainoa oikea matkapuhelinvalmistaja, mutta ei ole Apple tai Samsungkaan. En toivo Nokialle kritiikkikieltoa, vaan toivon järjenkäyttöä sitä koskevaan kirjoitteluun tai keskusteluun. Kiitos.

PS. Jee, kantaaottava teksti. Nyt olen alentunut tähän tiedostavien ihmisten harrastamaan mukatärkeistä asioista jauhamiseen INTTERNETISSÄ. Mutta jos ärsyttää, niin sitten se pitää myös purkaa.

ihmiset liikenteessä

Tai oikeastaan on ärsyttänyt jo pidemmän aikaa, mutta tuossa viime viikolla meni ns. kuppi nurin. Olin tunnollisena oravanpyöräläisenä polkemassa kohti työpaikkaani, kunnes yhtäkkiä olin maassa huutamassa MITÄV****A päälleni ajaneelle arkipäivän sankarille.

Vaikka tahallaan tuskin ko. henkilö minut koloi jatketulla pyörätiellä, on tilanne silti käsittämätön. En vaan saa päähäni, miksi hän ei edes yrittänyt väistää ja jarrutuskin tapahtui vasta, kun kolari oli jo tapahtunut. Törmäyskohta oli siis jo jonkun matkaa suojatien vasemmassa laidassa. (Selvennys: auto tuli oikealta.)

Uutisotsikoissa esiintyneet lastentappajarattijuopot ynnä muut ovat toki aiheuttaneet minussa närkästystä aiemminkin, mutta tarvittiin näemmä omalle kohdalle osunut toisen osapuolen syytä ollut onnettomuus, jotta kysymys heräsi päässäni. Millaisia käkikelloja siellä ratin takana oikein onkaan?

En voi väittää, että minullakaan kaikki teuvohakkaraiset olisivat sahalla, mutta silti ymmärrän, että ei ihmisten päältä ajeta. Ainakaan ilman mitään näkyvää syytä. Kapeahkosta vaikutuskanavasta huolimatta haluaisin ihmisten kuulevan toiveeni:

Jos aivokapasiteettisi ei riitä toisten huomioonottamiseen liikenteessä, jää kotiin ja kävele lähimpään hoitolaitokseen.

blogit...

... nuo "vahingossa" julkitulleet henkilökohtaiset päiväkirjamme. Tarkennettuna puhun nyt näistä LAIFSTAILblogeista, joissa ihmiset kirjoittavat milteinpä jokaisesta elämänsä käänteestä tai ottavat kuvan jokaisesta ateriastaan tai senhetkisestä vaatekerrastaan.

Maailmamme on ilmeisesti niin torjuva ja yksittäistä ihmistä vähättelevä, että nyt tämän yksittäisen ihmisen tarvitsee pynttäytyä jokaista koirankusetuslenkkiään varten kuin olisi presidentin vastaanotolle menossa; vain siksi, että tuntisi olevansa jollain tavalla arvokas.

Toki kanssaihmisen hyväksyntä ja arvostus kuuluvat ihmisen perustarpeisiin, mutta ainakin minun mielestäni on hieman typerää tehdä asioita sen takia, että ne voi sitten jälkeenpäin postata omaan blogiinsa kaiken maailman tirkisteltäväksi. Uskon jokaisen lifestylebloggaajan sisimmässä asuvan sellaisen naapurin, joka ostaa liian kalliin auton vain näyttääkseen "ohimennnen" omaa korkeampaa elintasoaan tai sellaisen naisen, joka "unohtaa" sulkea verhot kokonaan riisutuessaan.

Mutta kuten aina: kukin tyylillään.

Kirjottaessani tätä omatuntoni on puhdas, sillä minussa ei tietenkään asu mitään sisäisiä haluja tai muita heikkouden merkkejä.

raijaaminen

Kantaminen siis oikealta nimeltään. Erinäköistä kantamista on tullut suoritettua tässä lähiaikoina varsin paljon. Sohva sinne, sohva tänne, pöytäsirkkeli tuonne. Koen olevani jotakuinkin tavallinen ihminen, mitä voimakkuuteen tulee, mutta silti asioiden raijaaminen on eräs kamalimmista arkipäiväisistä asioista.

Käsivarsia polttaa, iso esine ei mahdu siitä, mistä sen pitäisi mahtua, paine silmissä ja kuupassa yleisesti kasvaa. Joku kelpo kuoma neuvoo, että tuosta kun kääntää niin menee helpommin. Aijaa? Ilman tuota neuvoa olisinkin koittanut tuosta seinän läpi tätä pöytää työntää. Onneksi sisäinen puhe pysyy omana tietona, muuten nämä aivosyövän kanssa hyödyllisimmän tittelistä kilpailevat kuomat saattaisivat pahoittaa mielensä.

Pointtini ohjautui ehkä hieman liikaa turhan neuvomisen parjaamiseen, mutta ehkä siihenkin osaisi suhtautua paremmin, jos sormistani ei olisi lipeämässä syntiäkin painavampi nahkasohva.

tauko

Luovat purkaukset ovat kohdallani jääneet usein vain yksittäisiksi ja lyhytaikaisiksi (enkä hae nyt mitään kaksimielisyyksiä.) Näin ei koskaan edes meinannut käydä tämän blogin kanssa. Ärsyttäviä asioita löytyy jokaisen elämästä joka päivä. Jotkut eivät vain huomaa niitä uusien kenkiensä tai hiustensa takia, ihmissuhdeonnen vuoksi tai muusta havainnointikykyä sumentavasta seikasta johtuen. Kehotan kuitenkin teitäkin pysymään skarppina, sillä mikä sen hienompaa kuin avautua täyslaidallisen verran itseä ärsyttävistä asioista.

Eli: on ollut työkiireitä, väsymystä, liikkumista kaupunkien välillä ja muita enemmän tai vähemmän tämän blogin alle meneviä asioita. Niitä seuraavaksi.

pensas

Jos viikkoja tukossa olleen viemärin, pesemättömien sukuelinten ja mädäntyvän lihan tuoksut saataisiin yhdistettyä, päästäisin lähelle tämän pensaan "kukkien" hajua.

Punaiset lehdet, piikkejä rungossa ja huikentelevaisen upeat keltaiset kukinnot. Siinä tämän pensaan tuntomerkit. En löytänyt netistä tämän pensaan nimeä, mutta toivon kovasti, että saisin sen tietooni. Täten voisin aloittaa täysimittaisen vastarinnan tämän pensaan olemassaololle.

Jos omistat sahan tai oksasakset, kehoitan kantamaan niitä mukananne, ja jos törmäätte kuvailemaani pensaaseen: älkää tunteko hitustakaan armoa.

verhojen asentaminen

"Vois laittaa verhot"

Hei, hyvä idea. Ne näyttää kivalta ja pehmentää akustiikkaa.

Sitä ei tule ajatelleeksi, miten rasittavaa käsien pitäminen ylhäällä on. Tai jonkin kannatteleminen tuossa asennossa. Sitten kun se jokin vielä putoaa käsistä tai sattumoisin on väärinpäin tai vinossa tai väärän pituinen. TAI jostain kumman syystä menee ensimmäisellä/toisella/kuudennellatoista kerralla huonosti.

Kas, kiinnikkeitä ei ollutkaan tarpeeksi. Onneksi niitä saa aina helposti lisää muista verhotangoista (eivätkä ne esimerkiksi ole jumissa stopperin takana) tai lähikaupoista ("en ole nähnytkään tällaisia"). Penkin en ole myöskään ikinä kuullut kenelläkään - ainakaan itselläni - kippaavan alta.

Joten jos joskus tarvitset apua verhojen asentamisessa, älä epäröi soittaa minulle.

hyttyset

Nämä luonnon omat lapsiinsekaantujat ovat jokakesäinen riemuni, jolle ei rajaa aivan heti löydy. Ininä ei helpota hiljaisuudessa, eikä veren imeminen vaikka vaatteita olisi peittämässä. Minua ei voisi kyllä muutenkaan kutsua uskonnolliseksi ihmiseksi, mutta hyttyset ovat mielestäni varsin vahva todiste siitä, että laupiasta ylempää myötävaikuttajaa löytyisi. Enkä usko niin paljoa väärääkään tehneeni, että tällainen vitsaus olisi ollut oikeudenmukaista langettaa niskaani.

Olen nimittäin myös allerginen näiden sympaattisten pikku kullannuppujen pistoksille. Pistot turpoavat ja kutisevat hämmästyttävän paljon; aivan lapsena silmäni jopa turposi umpeen, kun kivasöpö hytty tuli ja antoi rakkauttaan silmäkulmalleni. Olen ilmeisesti jonkin sortin julkkis hyttysten piirissä, sillä saapuessani paikalle alkaa paparazzimainen piiritys sääskien toimesta.

Jos saisin yhden toivomuksen, joutuisin tarkkaan harkitsemaan loputtomien lisätoivomusten ja hyttysimmuniteetin välillä. Todennäköisesti suoja hyttysiltä olisi varmempi tie autuuteen.

aamu

Menin eilen myöhään nukkumaan, kuten ehkä aikaisemman postauksen ajasta voi päätellä. Heräsin tuossa juuri, ja laskelmieni mukaan se tekee n. 4,5h unta. Nyt ei kuitenkaan väsytä, vaikka kaiken järjen mukaan olo pitäisi olla kamala. Mutta tässä juuri piileekin se ttumaisuus. Sitä ajattelee, että ei hätää, selvisinpä.

Kuten hyvässä krapulassakin, myös tässä tilassa on olemassa suuri yllätysmomentti; asiat voivat mennä kamalalla tavalla pieleen. Päivän voi pilata liian hyvin oman arvonsa tunteva kukkoileva pulu, mehut imevä lämmin auto, insinöörismiehen elämäänkyllästyneisyyttä heijasteleva vähäjärkinen tuijotus ja niin edelleen. Mitättöminkin asia voi töytäistä tällaisen päivän radaltaan kohti täydellistä katastrofia.

Pelonsekaisin tuntein lähden kohta töitä kohti. Minun on oltava varuillani mahdollisen pulujen salaliiton tai muun hämmentävän päivääni kohdistuvan uhan johdosta. Onnea myös teille muille katastrofien välttelyyn.

Tässä vielä tunnusmusiikkia pahimman varalle.

jalkapallo

Tein oikein enkä jättänyt Irlanti-Kroatia -peliä katsomatta. Tuntuu vahvasti siltä, että mitä pienempi jalkapallomaa pelaa, sitä enemmän tunnetta löytyy pelaamiseen. Aikaisempi Espanja-Italia muistutti minua taas kovasti koko kansan ja ihmiskunnan FC Barcelonan, tai siis Espanjan, tavaramerkistä: maailman tylsimmästä jalkapallosta. Pelataan niiiin taitavasti ja ollaan niin neutraalia, että. Me ei filmata, tai jos filmataan, meillä on siihen kaikkien mielestä oikeus. Dominoidaan miten päin halutaan ja vieraillaan lastensairaaloissa ja tehdään siitä nuoralla tanssivaa norsuakin isompi numero.

Rehellinen mulkkuus ja cassanomainen jaloillenaputtelu kunniaan. Myös Balotellin hölkkäily yksinläpi-tilanteessa lämmitti sydäntäni. Irlannin baaritappelijat ja kroaattipipopäät näyttivät jalkapallon mallia niille, jotka ihannoivat tätä FC Barcelonan ja Espanjan maajoukkueen kyborgijalkapalloa.

Ja niin, joku Terä vei mun kisapallon. Se kouras syvältä.