Kisu

En tarkoita sitä muusikkoa. Tarkoitan Hesarissa ilmestyvää Kisu-sarjakuvaa.

Luin ko. sarjakuvan tänään(/eilen). Siinä androgyyni Kisu löytää koirankakkakasan, jossa on pystyssä tupakantumppi. Ensimmäisen ruudun "Kisu näkee" ja toisessa ruudussa jatkuva "koirankakan!" -teksti etenee loogisen oivalluksen ("Kakassa on tupakantumppi") kautta viimeisen ruudun tarinankerronnalliseen kliimaksiin, joka kuuluu: "Noin käy kun tupakoi, sanoo Kisu."

Luettuani ihmettelin syvästi tätä sarjakuvaa. En löytänyt siitä mitään hyvää. Tarkistin sitten interneteistä, mitä tästä olisi pitänyt saada irti. Suora lainaus HS:n jutusta, jossa selvitetään Kisun taustoja:

"Kisu on avoin pohdiskelija, joka kummastelee ja tutkii maailmaa", jatkaa sarjakuvataiteilija Katja Tukiainen luomansa hahmon esittelyä. "Hänen suuhunsa voin laittaa pieniä oivalluksia, joissa piilee syvää viisautta."

Jassoo. Mielestäni sarjakuvassa ei ollut oivalluksia, saati sitten niissä piilevää syvää viisautta. Mielestäni sarjakuva oli huono. Se oli typerä yksinkertaisuudessaan ja visuaalinen ilmaisu oli heikkoa. Sen ilme voinut olla lastenkirjasta, ellei se olisi aiheuttanut niin paljon hämmennystä ja raivoa silmääiskevine katteineen. Luin myös, että tämän takana oleva henkilö on kaksinkertainen maisteri, ja tuleva tohtori. No, ehkä minullakin on sitten vielä toivoa.

Sisäinen lapseni on varmaankin kuollut, kun en ymmärrä Kisun viisautta. Terveysvalistuskin on kiva juttu, mutta ei suomalaisia lapsia mielestäni tarvitsisi näin pahasti aliarvioida. Tämä sarjakuvaa uppoaa siihen samaan lässytysgenreen, mitä tuntuu nykyään olevan Pikku Kakkonen täynnä. (Kirjoitin noin tarkoituksella. *tähän silmää iskevä Kisu*) Siitä voisi kirjoittaa lisää, mutta en tee niin tässä.

"Kisu on tehty nimenomaan lapsille, mutta myös aikuisille. Siitä voi löytää sekä hauskaa huumoria että filosofisen tason."

Valistunut arvaukseni on, että hyvän naurun tai syvemmän viisauden sijasta tästä sarjakuvasta saa syövän - ja suuremmalla todennäköisyydellä kuin tupakoimisesta.