elämän pienet saavutukset

Elämässä on hyvä saavuttaa asioita. Isoja ja pieniä. Omalla kohdalla ne ovat pääasiassa pieniä. Seuraavassa lyhyt lista mm. siitä, minkä takia kirjoitan tänne harvemmin. - vastasin kaikkiin Facebookin tapahtumakutsuihin - pyyhin pesukoneen päältä rätillä siihen vahingossa kaatuneet pesujauheet - vein tarpeettomia vaatteita keräykseen (ne olivat olleet kaapissa kuukausia jo pakattuina) - siirsin keräämiäni pullonkorkkeja (niistä tulee vielä taidetta) parempaan talteen keittiön kaapista - heitin roskiin vanhentuneita valmisruokia (vai mitä ne jauheesta tehtävät tomaattikeitot yms. nyt ovat) - tein koulutehtäviä Lisäisin listaan lisää muita yhtä niin perkeleen tärkeitä hommia, mitä olen tehnyt, mutta nyt ei juuri tule mieleen. Tekemättömien listalla on kuitenkin vielä tuiki tärkeät koneen musiikkikansion siivoaminen ja kuvien järjestely paremmin. Näiden ja muiden tärkeiden hommien myötä hyvää marraskuuta kaikille.

kylmyys

Yhyy, on kylmä. Tässä tekstin sisältö tiivistettynä. Alta löytyy sama esitettynä eri sanoin.

Menin toissapäivänä nukkumaan autuaan tietämättömänä siitä, mikä minua aamulla odotti.

Helvetillinen kylmyys (tuo ei muuten ole järkevä sanapari) iski vastaan heti, kun uni hieman väistyi tajunnasta. Naama oli ensimmäiseksi jäässä, ja kun sängystä nousi, jalkapohjat jäätyivät samantien lattiaan kiinni. Edes lämmin suihku ei sulattanut syväjäätynyttä kroppaani. Olo oli kuin Han Sololla konsanaan. (Tämä kaikki on melko hyvin ottaen huomioon sen, ettei ulkolämpötilakaan käynyt nollan alapuolella.)

Se ei vielä olisi haitannut niin paljoa, jos olisi voinut vain pysytellä kotosalla. Kotona kuitenkin on välineitä kylmyyden poistamiseksi. (Kuten esim. kahvi, tee, villasukat, kossu yms.) Piti kuitenkin lähteä töihin.

Koska olen ekoihminen (lue: köyhä ja jääräpäinen), kuljen polkupyörällä. Se + että unohtaa hanskat kotiin ja asuu merenrantakaupungissa, tekee työmatkasta suuren nautinnon.

Lopputuloksena oli havahtuminen selkäkipuun lounaan tienoilla, kun huomasin, ettei enää tarvitsekaan jännittää joka paikkaa kropasta kylmyyden vuoksi.

Lohdullista tässä on se, että tätä paskaa jatkuukin seuraavat sata kuukautta. Joulupukin listalle mennee tänä vuonna karaistumiskyky tai pilkkihaalari.

maanantai(t)

Maanantaita yhdistäviä tekijöitä:

-vituttaa

-kahvia tulee juotua niin paljon että oksettaa

-suutun kodinkoneille (tänään liesituulettimelle - älä saatana enää ikinä lyö mua kyynärpäähän!)

-saan aikaseks korkeintaan soittolistoja

-epäonnistun sunnuntaina suunnittelemassani "elämänmuutoksessa"

-ajatus ei pysy kasassa (vois siivota -> mikäs sen yhen ala-asteen luokkalaisen sukunimi oli -> pitääkin ostaa lisää maitoo -> haha hauska kuva -> vois mennä kuvaan tänää -> vitun maanantai -> ai niin se siivous -> jne.)

-mikään ei vittu toimi - KATSO KUVAT!

-sivuten osaa edellisistä, asiat jää kesken

-




PS. ohessa terveiset menneisyydesta maanantaille:

Facebook-lampaat

Hei kivaa, olen kohta ollut Facebookissa kuusi vuotta. Kaikkea sitä on ehtinyt tapahtumaan ja kaikenlainen sitä on ärsyttänyt siellä.

Joskus ärsytti (viimeksi muutama päivä sitten) omien kuvien ja päivitysten riittämätön coolius, joskus ärsytti pelikutsut, joskus kaverien vähyys, joskus niiden paljous.

Nyt on pidemmän aikaa ärsyttänyt ihmisten typeryys. Myös muita on tämä ärsyttänyt ja en tiedä ärsyttääkö minua enemmän alkuperäinen asia, vai se, että ihmiset kertovat olevansa ärsyyntyneitä siitä.

Kyseessä on siis tapahtumien tai ilmiöiden päivitteleminen tilapäivityksissä. Leijonat/Huuhkajat/Barcelona/Manni Utd tm. pelaa, ja sata ihmistä kertoo, mitä mieltä on asiasta. Vaihtoehtoisesti aurinko paistaa/on sateista/helleaalto/pakkasta ja ihmiset eivät voi olla kertomatta sitä muille. Näihin liittyy myös vahvasti ihmisten vinkuminen siitä, kuinka edellä mainittuja päivityksiä on runsaasti. Sitäkään ei voi pitää omassa pienessä mielessään, vaan se pitää päivittää kaikkien nähtäväksi. Jotkut idiootit vielä kirjoittavat tästä blogeissaan.

Itse sorrun vastaavaan harvoin, olenhan valioyksilö. Usein moisia sortumisia tapahtuu humalassa, ja pidän tämänkaltaista vielä suotavana.

En kuitenkaan näe mitään syytä päivittää "Hyvä Leijonat!" tai "Onpa kuuma päivä" -tyyppisiä asioita, ellet sitten ole humalassa. Jotenkin kuitenkaan en usko, että esimerkiksi äitienpäivänä sata ihmistä päivittää onnittelut äideille nakit silmillä. Mietinkin, mitä tapahtuisi, jos nämä asiat sanottaisiin kasvokkain ja muinakin päivinä vuodessa, eikä laitettaisi kaikkea tarmoa oman hyvyyden ja huomioonottamiskyvyn korostamiseen.

idiootit

"Sullapa on kova hiki!"

Aijaa? En itse huomannutkaan. Kiitos kuitenkin huomautuksesta, sinä vajaaälyinen ihmisrodun edustaja. Toivottavasti et seuraavan kerran ihmety, jos vastaan tullessa sanon sinulle, että onpa sinulla iso nenä tai vaikkapa, että komea syylä sinulla siinä nenän pielessä. Saatanpa jopa kehua, kuinka järkyttävän pahalta haiset.

En ole oikein ikinä ymmärtänyt, miksi jokin aivan ilmiselvä asia tarvitsee mainita toiselle, tuntemattomalle ihmiselle. Varsinkin, jos sillä sanomisella on iso todennäköisyys jollain tavalla loukata toista. Eli en nyt tarkoita mitään sään päivittelyitä smalltalkin lomassa, vaan älyttömiä tokaisuja (etenkin vanhemmilta naisihmisiltä. Mitä sinä tykkäisit, jos tokaisisin ohimennen sinulle, että kylläpä on liikumisesi vaikeaa! Jos haluat välttämättä jotain näppärää tokaista hikiselle työntekijälle, niin miten olisi vaikkapa joku "kiirettä pitää?" tai "kyllä on kuuma päivä!"

Eikä tuo minua nyt niin loukannut, että minun hikisyydestäni huomautettiin jonkun muun toimesta (tai ilmeisesti sen verran syvältä riipaisi, että tarvi tulla taas nettiin siitä itkemään), mutta enemmän hämmennyin vain tuon ko. ihmisen typeryydestä/ajattelemattomuudesta.

Eli lyhyesti: Turpa kiinni käyrät, jos teillä on vain negatiivista känistävää.

amispellet

Hei mul on tälläne auto, siinon stereot ja vittu uus vittu pakoputki saatana. Hankin vittu satatuumasen subbarin ni kuulee vittu naapuri kylän vittu homot saatana ku mää aja raitilla!!!!!!!11111111

Vitun epäonnistuja, lue vaikka kirja tai jotain. En ole ikinä ymmärtänyt, mikä idea on ajaa huonolla autolla kello 23.45 tiistai-iltana stereot täysillä, ja siihen päälle revitellä niin, että viherhipit oksentaa verta jo pelkästä ajatuksesta. Se, että autossasi sattuu olemaan ihan itse laittamasi uusi pakoputki ja autovahinkokeskuksesta hankittu uusi oikea takaovi ei anna sinulle oikeutta häiritä ihmisiä surkealla olemassaolollasi.

Minulla ei ole mitään ammattikoululaisia vastaan. He ovat todennäköisesti minua fiksumpia ja ainakin tehneet paremman ratkaisun opintosuunnan valinnassa aikoinaan, kuin minä. Minulla ei ole myös huonoja autoja kohtaan mitään riitaa. Itselläni tuskin tulee ikinä parempaan olemaan varaakaan. En näe autojen laittamisessakaan mitään pahaa. Varmasti mitä mainioin harrastus. Itse en osaisi. Enkä pidä musiikin lujalla kuuntelemistakaan pahana, pikemminkin nautin siitä.

Ongelma syntyy kuitenkin siinä vaiheessa, kun nämä kaikki laitetaan yhteen, lisätään karjala/es-pöhinät ja laitetaan ajankohdaksi arkipäivän keskiyö ja sijainti ikkunani alle.

Joten pyydänkin: voisitteko ystävällisesti lakata olemasta?

kala

Kala on hyvää ja kotona on kivaa.

Lähes kaikenlaiset kalaruoat maistuvat minulle, ja useimmat niistä jopa erittäin paljon. Ne ovat kaiken lisäksi vielä usein helppoja valmistaa ja tarvitsevat harvoin paljoa lisukkeita.

Myös kalastaminen on kivaa. Virvelin heittely tai aivan tavan mato-onkiminen on erittäin rentouttavaa. Siihen lisäksi vielä on loistavaa, jos sieltä järvestä/merestä/Pohtiolammesta nousee jotain syötäväksi kelpaavaa.

Yksi asia kalassa kuitenkin risoo. Paljon.

Se haju. Kalaan kun kerran koskee, olet tuomittu iäksi haisemaan pahalta. Pirun merkki maalautuu otsaasi ja kaikki spitaalisia myöten kavahtavat olemustasi. Luonnollinen tapa reagoida hajuun olisi puhdistautua. Muuten kiva, mutta se ei auta. Ei ensimmäisellä, ei toisella, eikä vielä kymmenennelläkään kerralla. Vaikka kuinka käyttäisi jotain kivaa kookosminttuvihreäomenasaippuaa.

Niin. Ettäs tiedätte.

naapurit

Kello on 05:32. Herään. Ihanan hiljaista. Korkeintaan autoja menee ohi alhaalla kadulla.

Menen töihin, teen töitä kuin saatana ja tulen kotiin. Askareita ja paskareita, päiväunet. Ummistan silmäni ja odotan autuuden valtaavan tajuntani. Epäinhimillinen mölinä tunkeutuu aivoihini ja ennen kuin edes ymmärrän raivostua, huvitun. Tuo ääni ei ole tästä maailmasta. Ehkä jostain kauhuelokuvasta tai vaikeasti kehityshäiriöisten hoitokodista, mutta ei, ei tästä todellisuudesta.

No, ehkä en nuku päiväunia sitten. Ei siinä mitään. Päivisin saa kuitenkin ääniä pitää ja elämöidä periaatteessa miten haluaa.

Menen potkimaan palloa, potkin palloa kuin perkele ja poljen kotiin. Mölinä kantautuu yhä seinän takaa. En onneksi vielä ole menossa nukkumaan, eikä kellokaan ole vielä kymmentä.

Kello on 23:16. Tuli taas valvottua liian myöhään. (Nyt ykstoista on liian myöhään, joskus se oli vasta alkuiltaa.) Menen nukkumaan, asetun nukkumaan kuin - no joku - ja alan vetämään zetaa. Paitsi, en sittenkään. Naapurit katsovat täysillä jotain tartumikkiintaimuutavastaavaa ja ölisevät sen tahtiin. Eikä ole ensimmäinen kerta. Sitten tulee ilmeisesti riitaa taas jostakin ja nyt pitääkin sitten huutaa toisilleen. Tätä jatkuu johonkin yhden kahden tietämille ja sitten seuraava asia, jonka tajuan, on herätyskello.

Kello on 05:32.

MS Word / ihan minä itse

Noin. Palautin kandini. Hienosti tehty. Hyvä.

Sain siitä palautetta. "Korjaa hieman vielä tuosta, voisiko tuon kuitenkin ilmaista näin?" Hyvä, palautetta saadaan ja ihmiset on onnellisia.

Tänään sitten ajattelinkin, että teenpä nuo muutokset tuosta alta pois, niin saan vietyä tulostetun kandin arkistoon ja se on sitten lopullisesti pois roikkumasta.

Word auki ja hommiin. Kas, se ei ole tuossa viimeksi avattujen joukossa. Mikäköhän tässä nyt on? PDF kyllä löytyy tikulta.

EISSSS -- EIVVV -- VOI HEVOSEN --. En ollut tallentanut aikaisemmin tekemiäni muutoksia Word-tiedostoon.

Itseeni tyytyväisenä päätin jättää homman toiseen ajankohtaan. Ohessa aiheeseen liittyvä kuva. (Täälläkin on nyt sitten kuvia.) Kuva on täältä.

häviäjä

Kysymyksiä sille saatanan epäonnistujalle, joka rikkoi mun pyörän:

Kuinka tarpeeton ihminen voit olla? Kuinka olet niin saatanan typerä, että mankeloit toisen pyörän ajokunnottomaksi, kun et osaamattomuuttasi saa murrettua lukkoa?

Miksi valitsit juuri mun pyörän? Vanhan pyörän, jolla myyntiarvoa ei ole ollenkaan, mutta käyttöarvoa senkin edestä? Kävikö mielessäsi, että joku voisi vaikka tarvita sitä joka päivä? Ajattelitko hetkeäkään, että teet nyt jotain uskomattoman typerää?

Minkä takia päädyit kyseiseen ratkaisuun? Ravisteltiinko sinua vauvana? Etkö saanut juuri sitä äksönmäniä/barbia/jotain, joka kaikilla muilla oli? Tykkäsitkö salaa iskästä tai äiskästä hieman enemmän kuin olisi pitänyt? Vai oletko kenties muuten vaan ihan saatanan onneton yksilö?

PS. Haista vittu.

windows-hetki

Halauan aivan aluksi laittaa kuvan tänne pitkästä aikaa. Miksikö? Siksi, että mun blogiin on tultu oikeiden hakusanojen kautta. Kaksi kertaa.

Noin. Sitten asiaan.

Olen Windows-mies. Tietokone on PC ja käyttöjärjestelmänä pyörii Windows 7, tietenkin. Puhelin on Windows Phone, mikäs muukaan. En omista Applen tuotteista kuin iPodin, jonka senkin sain lahjaksi viitisen vuotta sitten. (En voi kehua sitä tässä, koska sittenhän jutun pohja katoaisi.) Valinta Billin ja Steven välillä on selvä, rikkaamman ja elävämmän kelkassa mennään.

Koen olevani kotona Windowsin kanssa ja osaavani käyttää sitä tuloksellisesti. Se on helppo toimintaympäristö ja vianmääritys on helppoa. Kaikki on hyvin.

Paitsi. Kun on kiire ja aikaansaanti olisi tärkeää, meillä on Windows Update. Esimerkkinä tuossa muutama päivä sitten: olin lähdössä luennolle, jossa olisin tarvinnut konetta. Paljon. Olin ladannut koneen akun täyteen ja olin sammuttamassa konetta. Sisäinen puheeni meni jotenkin näin: "ja tuosta sitten sammuta onpa kiire tai on tässä vielä aikaa jos menen pyörällä noin painettiin... oliko tossa päivitysmerkki tossa sammuta-napin vieressä ei, ei tää ei oo todellista" Asennetaan päivitystä 6/31... Älä sammuta konetta tai poista koneen virtajohtoa "EIII VIT--"

Kone ei lähtenyt mukaan, myöhästyin luennolta ja elämäni lyheni vitutuksen myötä vuosilla.

Koin Windows-hetken.

itsensä brändääminen

Voi Jeesus. Tämä oli joku aika (varmaan jo vuosia) sitten jonkun aikakausilehden kannessa: BRÄNDÄÄ ITSESI! Juttu koski itsensä brändäämistä netissä. Sisältö meni jotenkin niin, että kun tekee itsestänsä brändin netissä, menestyy ja saa lukijoita ja seuraajia ja ikuisen autuuden. Rupesinkin siinä sitten ajattelemaan, millainen minä olen netissä?

Aikaansa seuraava? Ei. Ympäristöaktivisti? Ei. Teknologian asiantuntija? Ei. Terveysfriikki? Ei. Violetti? Ei.

Oletetusti minun tarvitsisi luoda itsestäni tietynlainen kuva, identifioida itseni jonkin alan asiantuntijaksi tai ainakin perehtyneeksi harrastelijaksi. Minun tulisi twiitata (v...u mikä sana ja tiedetään, Twitteristä on myöhäistä valittaa, sehän on jo täällä!) vain tietystä aihepiiristä muita aikaisemmin, kiinnostavammin ja itseironisemmin (Stubb on itseironinen, miksen siis minäkin). Minun kuuluisi pitää blogia, ja verkostoitua alani blogosfääriin. Facebookia voi käyttää, mutta se on niin out. Sielläkin kuitenkin pitäisi profiilin ja muun sisällön olla sellaista, että firma kuin firma ottaisi minut töihin sen perusteella, ja maailman jokainen isä pitäisi minua varteenotettavana aviomiehenä tyttärelleen.

Tämän jälkeen minun pitäisi myös seurata jatkuvasti kaikkia näitä kanavia, jotta en missaisi mitään olellista ja pysyisin verkostoissani pinnalla. Tämä kaikki pitäisi kuitenkin hoitaa niin, että ehtisin ottaa tarpeeksi ruoka- ja omakuvia Instagramissa. Ja lisäksi liittää niitä hästäkejä. Ne kun kuuluvat joka paikkaan. Valmistuessani luultavasti minun todistuksessani lukee

@viktor @VaasanYliopisto, #filosofian #maisteri #viestintätieteet #toukokuu #leijonat #mmkisat #valmistuminen

Ai niin, pitikö sitten vielä ehtiä opiskelemaan, käymään töissä, harrastamaan ja mahdollisesti vielä näkemään ihan kavereitakin? Ihan kasvokkain ja fyysisesti samassa paikassa? Tietenkin.

Mutta mitäs sitten tehdään, kun oma persoona ja kiinnostuksen kohteet ulottuisivat oman brändin ulkopuolelle? Kelle siitä voi kertoa? Saako siitä päivittää sosiaalisessa mediassa? Omaa brändiä ei ainakaan sovi laventaa, miten sitten kukaan kiinnostuisi minusta tai ryhtyisi seuraajakseni missään?

Vastatakseni vihdoin kysymykseen itsestäni netissä: olen brändäämätön. Minusta voi saada kuvan valittajana, valokuvaajana, jalkapalloilijana, opiskelijana, mielisairaana tai jonain muuna, mutta en ole mikään vain yksi noista asioista. Olen ihminen, joka on kiinnostunut monesta asiasta, mutta jonka ei kuuluisi viettää näin paljon aikaa online. Aivan kuin monen muunkaan ei kuuluisi.

On toki olemassa onlineminä ja normiminä. Onlineminä voi olla brändätty ja normiminä sitten ihan se, kuka oikeasti on. Hyvää skitsofreniaa sitten vaan.

kännykkäpeli

Ihastuin joku muutama vuosi sitten peliin nimeltä Bejeweled Blitz. Sitä pystyi/pystyy pelaamaan Facebookissa ja sen saa ladattua mm. Xboxille. Jos joku ei tiedä, siinä siirrellään erilaisia helyjä kolmen tai enemmän riveihin, jolloin ko. rivi tuhoutuu ja saa pisteitä. Sitä voi pelata joko aikaa vastaan tai siihen asti, kunnes siirtoja ei enää ole. Se on kaiken kaikkiaan huikea peli, johon jää koukkuun. Jotkut jopa niin paljon, että piti oikein lähettää kutsuja Facebookissa pelaamaan sitä ja päivittää, kuinka paljon pisteitä minäkin kertana sai. Ja tiedoksi: en sanonut tuota hyvällä. Pelikutsujen lähettäminen Facebookissa on suoraan saatanasta.

Tuossa taannoin hankin älypuhelimen. (Apua! Kellään muullahan ei sellaista vielä ole.) Siihen piti hakea sitten erilaisia pelejä, kuten mm. vihaisia lintuja, muurahaisen murskausta, pasianssia – tottakai, line runneria yms. Olin kuitenkin kovasti pettynyt, kun omaan puhelimeeni ei löytynyt ilmaisversiota Bejeweledistä, eikä kai maksullistakaan (en ole varma, ja pihi kun olen, en ole raaskinut tarkastaa). Onneksi sitten kuitenkin joku rehellinen kusettaja oli kehittänyt pelin nimeltä AE Jewels. Se toimii lähes identtisesti Bejelewedin kanssa ja olenkin pelannut sitä paljon.

Sattui kuitenkin niin, että peli otti ja vaati päivityksen. Kuuliaisena älypuhelimena puhelimeni päivitti sen muiden tuikitärkeiden sovellusten ohella (kuten mm. Alkoon! tai Duke Nukem Soundboard). Päivityksen jälkeen AE Jewelsiini on kuitenkin ilmestynyt äärimmäisen kiusallinen bugi. Se ei muista enää tehtyjä huipputuloksia.

Koska nykyihminen määrittää itsensä Facebook-ystäviensä, -tykkäysten, Twitter-seuraajien tai bloginsa lukijoiden (mulla on jo kaks! kiitos molemmille) perusteella, koen itseni hieman vajavaiseksi. Minulla on keskimääräisesti ensimmäisiä, seuraavia tulee hieman heikommin, kolmansia jotakuinkin saman verran, ellei vähemmän ja neljänsiä sitten kaikista huonoiten. Olin kuitenkin saanut pidettyä itsetuntoni edes jotenkin pinnan yläpuolella AE Jewelsin ennätysten avulla. Huipputulos oli ennen päivitystä monta sataa tuhatta ja mieli siten tasapainossa. Sitten kuitenkin tuli päivitys ja tuhosi kaiken. Nyt kovalla työllä ennätykset eivät pysy muistissa, ja epätoivon hetkellä ennätystä tarkistaessa se näyttää pyöreää nollaa. Tätä kun lähtee sitten nostamaan ja tulos jää heikoksi, peli morkkaa minua NEW RECORD! -ilmoituksellaan. 25 567.

Rapiat 25 tuhatta ei ole ennätys. Se on kasa paskaa. Peli ei kuitenkaan tajua, että en ole enää mikään lapsi ja minua ei tarvi kehua jokaisen töherretyn pääjalkaisen jälkeen. Saatana. Ilmeisesti arvon AE Jewels ei ymmärrä, kuinka suuri loukkaus tuollainen päähäntaputtelu on kunnianhimoani ja persoonaani kohtaan.

En enää voi siis määrittää itseäni edes hohdokkaan timanttipelin huipputuloksen avulla. Olen täysi nolla, en mitään. Olen toivoton. Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä?

ruoka

Minulla on syömishäiriö.

Ei bulimia, ei anoreksia, ei ortoreksia, ei mikään -ia.

Kutsun sitä lihavan miehen syndroomaksi. Ruoka on hyvää ja kotona on kivaa. Jos minulla on lomaa, tai olen itse sitä itselleni ottanut, en tiedä mitään parempaa keinoa rentoutua kuin äärimmäinen laiskuus. (Nyt puhutaan siis viikonlopuista tai muista lyhyistä ajanjaksoista.) Tähän kuuluu usein tv-sarjoja, elokuvia, nettiä yms, mutta aina ruokaa. Hyvää sellaista. Tai ainakin parasta ja helpoiten saatavilla olevaa.

Ellen liikkuisi näin paljoa, olisin luultavasti erittäin lihava mies. Syön melkein mitä vain kaapista löytyy, tai jos ei löydy, kehittelen jotain. Tämä voisi olla todella huolestuttavaa, ellei tämä olisi juurikin parhaita tapoja tyhjätä ihmisen kovalevy. Asioita on yllättävän paljon helpompi kestää ja tehdä, kun lataa akkunsa olemalla tekemättä mitään. Paitsi tietenkin syömättä. Syöminen on tärkeää.

Miksi sitten kirjoitan tästä tänne? No, mietin tässä juuri, jaksanko paistaa jauhelihaa. Kello on puoli yksi yöllä.

Edit. Ruoka on vallannnut mieleni! En näemmä kirjoita enää muusta.

Edit2. Nyt toivon, että kukaan tämän uhri ei lue tätä ja pahoita ainakaan liikaa mieltään. Ehkä en enää kutsu tuota tuolla nimellä epäselvyyksien vuoksi. :D -> :(

elintapojen muuttaminen

Jatketaan nyt sitten naistenlehtiteemalla.

Minkä takia sitä pitää luvata itselleen aina tietyin aikavälein, että "nyt muutan elintapoja, en syö karkkia/sipsejä/pikkulapsia tms"? En ainakaan itse edes ole loputtoman huonossa kunnossa, mutta silti täytyy tehdä näitä "täyskäännöksiä." Aivan kuin olisin jollakin tapaa parempi tai onnellisempi, jos en nyt jonkun tv-ohjelman lomassa vetäisi popcornia naaamaan tai söisi juopotteluillan aikana muutamaa kourallista sipsiä. Tai ostaisi illalle sipsipussia ja jäätelöpakettia, kun elämä niin potkii päähän just nyt.

Jos joku ravitsemusterapeutti tai joku muu juttagustafsbäri pyytäisi minua selvittämään, mistä tämä taipumus kelkan kääntämisestä olisi lähtöisin, minulla ei olisi pienintäkään ideaa. Voin ylpeänä todeta, että olen tehnyt tätä jo noin kymmenisen vuotta, vaikka ikääkään ei ole kuin hieman päälle puolet tuosta lisää. En siis ole saanut vaikutteita näistä tämän hetken tärkeimmistä ja kiinnostavimmista ohjelmista, joissa herkuttelu nähdään syövän ja lihavuuden jälkeen pahimpana perkeleenä, ja joissa laihdutuksen elämäntapamuutoksen alettua kaikki herkut on vietävä naapuriin tai heitettävä roskiin. Se ei mielestäni ole muuta, kuin idioottimaista draamaa ja hyvän ruuan tuhlaamista. Afrikassa lapset eivät edes saa puhtaita sipsejä päivittäin!

Kuitenkin taas tänään tuli luvattua itselleen, ettei ennen kesäkuuta sovi syödä mitään herkkuja. Varasin tosin itselleni mahdollisuuden syödä sitä Lidlin hyvää vaniljajäätelöä, mutta sitä ei lasketa. Saas vaan nähdä, kestänkö tällä kertaa jopa kokonaisen viikon...

ihovoiteet

Aksimia lainaten: "Blogi saa nolla kommentia ja ottaa ihovoiteet tosissaan." Tai ainakin jotenkin noin. Blogiin ei loputtomasti tule kommentteja (kiitos niistä vähäisistäkin.) Lukiessani pöydän yli väärin päin erästä naistenlehteä tuli toinenkin kohta täyteen. Ainakin sen osalta, että jaksoin kirjoittaa siitä tänne asti.

Alussa oli BB-voide. Hei hauskaa, Garnierin markkinoijat ovat keksineet uuden kikan saada naiset ostamaan ylihinnoiteltua kauneusmössöä. Sitten perässä seurasi muut kosmetiikkavalmistajat ja BB-voiteita oli joka lähtöön. Ei tässäkään vielä mitään pahaa ole.

Kuinkas sitten kävikään? Edellä mainittuun tapaan silmäilin erästä naistenlehteä ja huomasin mainoksen, jossa esiteltiin uusi CC-voide. Ei jumalauta.

Voide ilmeisesti korjaa ihon värivirheitä ja on varmasti kovin hyödyllinen keksintö, mutta kuka sai päähänsä idean tuosta nimestä? "Hei nyt ku meil on tämmöne beebeevoide ni eks oiski tosi fantsuu et täst tehtäs tälläne seesee voide. Tiäks niiku BB ja CC? Vitsit miten kivaa." Ja kuka oli se, joka ajatteli tuon olevan oikeasti hyvä idea.

Jos CC-voiteesta tulee iso hitti, menetän lopunkin uskoni tähän maailmaan. Tai lähinnä tämän maailman asukkeihin.

En tiedä sitten, miksi oikeastaan kirjoitan tästä tänne. Toisaalta meni hermot, joten...

maailman huonoin keksintö

Joku tuli kotiin baarista, joku oli liian humalassa, jollain oli huono olo ja niin edelleen. Ei keskitytä nyt siihen, kuka teki ja mitä. Pahoittelen karkeaa kielenkäyttöä seuraavassa tekstissä.

Pussilakanat. Hyvä idea siihen asti, kun ne pitäisi vaihtaa. Minkä takia niistä on tehty niin käsittämättömän vmäisiä vaihdettavia?

Laita kädet niistä pienistä aukoista siellä toisesta päästä, ota kiinni täkistä ja ravistele lakana paikalleen. Vedä kuule käteen.

Tässä helppo kikka, jolla pussilakanan laittaminen sujuu kuin tanssi. Niinpä niin. Käsin tiskaamiselle on kehitetty hyvä korvike, astianpesukone, mutta pussilakanoiden vaihtaminen on yhä tänäkin päivänä täyttä helvettiä.

Niin joo, hyvää vappua!

tauko

Hei, mulla on ollut nyt tosi kiire täs viime aikoina. Siks en oo oikein kerenny laittaan mitään päivän asui tai muuta tänne. Mutta nyt siihen tulee muutos!

Ei, mutta tosissaan. Kiirettä on pitänyt ja liian moni asia on saanut veren kiehumaan, mutta en niistä ole ehtinyt tänne asti raportoida. Nyt varmaan kuuluisi kertoa niistä kiireistä, mutta enpäs tee niin.

Vaan avaudun kiireestä ja tauoista. Miten koko ajan voi olla kamala kiire ja miten sitä voi käyttää tekosyynä niin usein? Ainakin minulle siitä on tullut jo jonkinlainen mantra tiettyihin tilanteisiin. "Joo, en mää nyt kerkee, mulla on kiire noiden juttujen kanssa." "Mulla menee varmaan joku aika viä ton yhen jutun kanssa, kun mulla on niin kova kiire. HYÖRGHLJHKHKJ." (Toi muuten kuvasti oksentamista.) "Mulla on ehkä parin viikon päästä aik -- HYÖRGHLJKKSKSK" "HYÖRGHGHGGKGJGKFLD HYÖRHGHG YÄÄÄÄÄÖÖÖGRGRHHRH."

Niin. Ei sitä ole/saisi olla koskaan niin kiire, että sitä tarvisi joka tilanteessa julistaa ihmisille. Tai että sitä voisi käyttää tekosyynä kirjoitustaukojen pitämiseen. Ei. Tästedes kuitenkin kirjoitan useammin. Jee.

kuminputu

Raavin päätäni ja sieltä putoaa pieni musta (tai vihreä tai huomattavasti harvinaisempi punainen) kuminpalanen. Se putoaa sieltä huolimatta oikeaoppisesta hiustenpesusta ja kampaamisesta. Se putoaa sieltä tietämättä, kuinka paljon sitä vihaan.

Siihen asti, kuin ei itse tarvinnut murehtia siivoamisesta kuminpurut ovat olleet mukavia elinkumppaneita, joita on tullut kannettua kotiin lähes päivittäin. Nyt, kun asuntoa on pitänyt pitää siistinä omin voimin, ne eivät olekaan enää niin kivoja. Jotain tämänsuuntaista olisi voinut päätellä jo äitin tai siskon reaktioista aikoinaan.

Kuminpuruja menee kaikkialle. Hiuksiin, housuihin, sukkiin ja silmiin. Kotona ne sitten asettuvat kylppärin mattoon, lattiakaivoon ja ties minne. Ja vaikka miten siivoaisi, niitä paljastuu silti mitä erikoisimmista paikoista. Saatana.

Niille, ketkä eivät tiedä, mitä kuminpuruja tarkoitan: Kuminpurut/putu on sellaista pientä silppua, mitä laitetaan tekonurmikentille jalkapalloilijoiden (ja muiden kenttää käyttävien) kiusaksi kentän pehmentämisen nojalla.

maailma/kirjailijahaaveet

Jos minulla olisi mahdollisuus kirjoittaa tänne joka kerta, kun minua ärsyttää jokin, tässä blogissa olisi enemmän merkintöjä kuin vuodessa sekunteja. Tai en jaksaisi kirjoittaa tänne joka kerta (mikä muuten sekin ärsyttää), mutta jos ajatukseni siirtyisivät tänne automaattisesti silloin, kun ärsyttää. Tai vituttaa. Sitä sanaa käytän oikeasti sata kertaa enemmän kuin sanaa ärsyttää.

Idealistisesti kun puran mieltäni, sanon, että tässä maailmassa on liian moni asia pielessä. Ei sillä, että minua oikeasti risoisi jokin nälänhätä Afrikassa. Se tosin risoo, miten siihen suhtaudutaan. En saa tästä maailmasta otetta. Välillä koen hallitsevani kaikkea ympärilläni ja välillä taas millään, mitä teen, ei ole merkitystä ympäristööni. Tai itseeni. Sekin on kyllä kummaa; itseä ei pysty muuttamaan, vaikka kuinka yrittäisi, mutta silti muuttuu, vaikka kuinka olisi tyytyväinen sen hetkiseen itseensä. Eikä tuo muutos ole aina parempaan suuntaan.

Tästähän olisi hienoa kirjoittaa kirja. Ihan oikea kirja, ja ihmetellä sen kansia ja kustantajan pois editoimaa tekstiä ja sitä, kuinka haave onkin yhtäkkiä siinä, konkreettisena. Toisaalta tuntuisi vieraalta upottaa tämä pohdiskelu jonkun idiootin päähenkilön päähän, jonka nimi olisi joku mediaseksikäs Titus ja jonka tunnistaisivat minuksi jokainen minun kanssani vähääkään enempää tekemisissä ollut. Tai sitten voisin upottaa tämän Tituksen ja nuo ajatukset kirjailijapäähenkilö Mikon (yhdellä k:lla) päähän, joka pohtii tulevan kirjansa päähenkilön aivotuksia. Ovelaa. Ja oksettavaa.

Tai sitten voisin kirjoittaa omalla nimelläni ja naamallani. Koskettava tarina nuoresta miehestä maailman turuilla. Ei. Tuloksena olisi myös se, että jokainen kirjassa esiintyvä henkilö tunnistaisi itsensä kirjasta ja päätyisi vihaamaan minua, koska en luultavasti osaisi ilmaista tarpeeksi hyvin päässäni liikkuvia positiivisia ajatuksia. Negatiivisissa kun ei ole niinkään suurta ongelmaa.

Tai sitten ei. Havahtuisin omaan selektiiviseen itseluottamukseeni. Onneksi täällä blogissa voin kuitenkin leikkiä niin fiksua, kuin haluan.

veikkaappa

Mikä on ruskeaa ja haisee pahalta mukissa?

No kahvi tietenkin. Höhöhö. Mitä yhteistä on kahvilla ja viinapaukulla?

Ensipuraisu on loistava, mutta pohjat puistattaa. Mitä muuta?

Molemmista tulee kuolematon olo, mutta jälkeenpäin tärisyttää.

Hassuttelut sikseen. Kahvi on tämän maailman pahin syöpä - ainakin heti syövän jälkeen - olenpas hauskana. Ilman sitä moni ei pysty ulostamaan, heräämään tai työskentelemään. Kahvin vieroitusoireet ovat hirveät. Kahvi tekee olon sietämättömäksi. Lainatakseni kaikkitietävää Wikipediaa:

Kahvi saattaa aiheuttaa sydämen tykytystä ja vapinaa. Myös vatsavaivat ja monenlaiset ruoansulatusvaivat ovat mahdollisia. Psyykkisiä haittoja ovat muun muassa masennus, ahdistus, paniikkioireet ja paniikkihäiriö. Lapsille päivittäinen käyttö voi aiheuttaa levottomuutta ja hermostuneisuutta. Kofeiini kiihdyttää myös hikoilua, sydämen lyöntitiheyttä ja virtsaamista.

Ihmisten lisäksi myös muille eläinkunnan symppiksille, hämiksille ja rotille, kahvi on rankkaa tavaraa. Hämikset rakentavat verkkonsa päin helvettiä ja rottien

muisti ja oppiminen häiriintyivät kofeiinin vaikutuksesta tutkimuksissa.

Silti tätä mustaa jumalten nektari(ini)a on pakko kitata kuppitolkulla päivittäin. Toisaalta, onhan se hyvää. Ja sosiaalista. Menenpä keittämään vielä vähän lisää.

tuc-keksit

Äh, ei jaksais käydä ostaan mitään isompaa junaan. Nälkä tulee kuitenkin. Pakko sitä jotain on ostaa.

AHA! Tuc-keksejä! Lapsuuden, nuoruuden sekä tän oudon ja hämmentävän larppausvaiheen suosikkeja! Mutta oon kyllä syöny noita tavallisia aika paljon ni otetaan jotain erilaista.

Kyllä, BACON! Pekoni on hyvää ja epäterveellistä eli tää



ei voi siis olla huono valinta.

Niinpä niin. Paskaa muovikääreissä. Likimiten sama, kun söis jauhosessa muodossa olevaa paistorasvaa. MMmm, it's vomiting good!

Tästä on näköjään tulossa joku tuotearvostelublogi. Ei ihmekään, kun kandikirjat sylissä kirjottaa. "Blogilla mainetta ja mammonaa"

tee

Ostin teetä. Tai oikeastaan infusionia eli uutetta. Tein sen, koska minulla oli paha mieli. Se kuitenkin lupasi olla comforting. Asetin kaiken toivoni sen varaan, että se comforttaisi minut nirvanaan ja minulla ei enää koskaan olisi murheen murhetta.

Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä aion kirjoittaa tätä blogia jatkossakin. Olen pettynyt ja ihmeissäni. En ole varma, voinko enää koskaan luottaa teihin/uutteisiin (miten tee muuten taipuu monikossa?). Alla kuva (kuvattomassa blogissa!!!) syyllisestä teestä/uutteesta. Älkää uskoko sen turhiin lupauksiin.

asiat

Asioita on liikaa. Aina on joku asia, joka pitäisi tehdä. Ikinä ei ole aikaa vain olla ja ihmetellä.

Jos näin kuvittelee ja sattuu vielä toteuttamaankin tätä olemista ja ihmettelemistä, on unohtumattoman väärässä. Kesken mainioimman olemisen ja ihmettelemisen tajuat, että se yksi essee pitäisi palauttaa iltaan mennessä. Tai se yksi työhaku päättyy tunnin päästä tai viisi minuuttia sitten sinun piti olla junassa, johon olet ostanut jo liput. Tai että sinun piti syntyä jo vartti sitten.

Koska olen sisimmässäni laiska ja rauhaa rakastava ihminen, en kovinkaan välitä tämän maailman menosta. Mutta koska olen myös kunnianhimoinen, ahkera, oma-aloitteinen, sosiaalinen tiimipelaaja, osaan käyttää Wordia ja Exceliä, olen vastuuntuntoinen ja vapaa-ajallani näen ystäviäni ja käyn kuntosalilla, luen sekä mietiskelen (työnantajat huomio!) joudun alistumaan tähän juustonpalan perässä juoksemiseen. Toivon vain, että se juustonpala ei lopulta paljastu olevan kiinni loukussa, tai muuten tämä mukavuusalueelta poistuminen on ollut aivan turhaa.

kivi kengässä

Kivi liikkuu kengän sisällä ympäriinsä ja aiheuttaa kipua, ärtymystä sekä turhautumista. Eikä kenkää tietenkään tohdi ottaa pois, kun ei se sitten kuitenkaan niin paljoa ärsytä. Eihän?

Koskee myös henkisiä kiviä.

en-haluaisi-edes-sanoa

Tässä on niin hedelmällinen aihe, etten viitsisi edes alottaa. Eli suomalaiset (ja miksei nyt sitten samalla ruotsalaisetkin) feministit.

HS uutisoi, kuinka Suomen uusi viisukappale aiheuttaa riitaa jonkun vaasalaisen bloggaajan päässä. Muutkin feministit kokevat kuulemma olonsa uhatuksi, kun joku tekee _humoristisen kappaleen avioon haluamisesta. Kaiken kukkuraksi siinä vielä jätetään aterioita väliin ja miehen halutaan olevan herra.

Feminismin ymmärrän aatteena. Nainen on yhä monessa paikassa se maailman neekeri, mutta ei meillä Pohjoismaissa. Otan muutaman esimerkin, joilla toivon tuovani mielipiteeni esille selvästi. Mielipiteeni kuuluu:

"En ymmärrä, miksi feministeillä tuntuu olevan riitaa kaiken perinteisiin sukupuolirooleihin liittyvän kanssa."

Tilanne 1a: (asian nykytila)
Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön henkilöstö koostuu 15 naisesta ja yhdestä miehestä. Aikaisemmin ei ollut Teemua joukossa ja täysin naisista koostuvalle tasa-arvoyksikölle naureskeltiin kasuaalisti kautta internettien. Yksikön johtaja kommentoi tilannetta aikoinaan jotenkin näin: "He ovat päteviä ja mieshakijoita ei tunnu olevan." Tämä tuntui olevan ihmisille ok.

Tilanne 1b: (oletettu tilanne)
Em. tasa-arvoyksikön sukupuolijakauma olisikin miehiä 15 ja naisia yksi. Tai vastaavasti kaikki miehiä. Olisiko tilanne vain valitettava ja riittäisikö väitetty pätevyys perusteluksi tilanteelle? Sama argumentti toimii mielestäni myös osaltaan pörssiyhtiöiden hallitusten sukupuolikiintiökeskusteluun. Voisiko tilanne olla kentiesvaikkapaehkä sama, mutta vain toisin päin kuin edellä? Muttakun hyvävelijärjestöt ja patriarkaatti ja miehetonsikoja...

Tilanne 2a:
Nainen sanoo: "Olen nainen ja homoseksuaali, ja ylpeä siitä." Upeaa! Miten voimaannuttavaa tuon ääneen lausuminen mahtaa ollakkaan!

Tilanne 2b:
Mies sanoo: "Olen mies ja heteroseksuaali, ja ylpeä siitä." Jotenkin epäilen, että vastaanotto ei tämän lausahduksen jälkeen olisi aivan yhtä hilpeä ja tukea osoittava.

Toki kontekstillakin on vaikutusta, mutta asetetaan nuo nyt vaikka sitten julkiseen keskustelun kontekstiin ja ilman henkilöihin kohdistuvia ennakko-oletuksia. Sukupuolen paljastaminen tosin ei suurimmassa osassa tapauksia tuota suuria yllätyksiä. (Vaikka välillä tuntuu, että niin ei feministien mielestä saisi olla. Tai ainakin lapsilta tulisi olla kyselemässä jatkuvasti, että laitetaanko sitä housut vai mekko, tuntuuko nyt pojalta vai tytöltä? Tai kenties joltain siitä väliltä?)

Toivottavasti nuo esimerkit havainnollistivat syytäni kirjoittaa tämä. Vähemmistön edustajia on vähemmän kuin enemmistön edustajia. Silti heidän äänensä (vähemmistön siis) tuntuu välillä olevan ainoa, joka kuuluu tai jota kuunnellaan. En ole varma, mutta epäilen sen olevan niin, että ihmiset saattavat toimia biologisten vaistojensa varassa ja asiat saattavat mennä omalla painollaan, miten menevät. Niissä ei vältämättä aina ole jotain väärää. Eikä ketään välttämättä alistetakaan koko aikaa.

Feminismille riittää tekemistä tässä maailmassa aivan riittämiin. Siksi toivoisinkin, että te resursseiltanne kykenevimmät kohdistaisitte tarmonne jonnekin muualle kuin viisukappaleista pahastumiseen. Kiitos.

Koitan olla vastaisuudessa kirjoittamatta feministeistä, sillä joudun ennakko-oletuksien (kyllä, minulla on sellaisia) takia pinnistelemään todella kovaa, jotta saisin tuotettua edes jotenkuten järkeviä argumentteja. Joudun myös tunnustamaan, että olen mies ja heteroseksuaali. En sanoisi, että olen siitä nyt erityisen ylpeä, mutta ei se toisaalta aivan väärinkään olisi sanottu. Eipä olossani sitten loppujen lopuksi suurempia valittamisia ole, vaikka tästä blogista voisi jotain toista päätelläkin.

PS. Tämä ei koske tietenkään kaikkia feministejä. Vain niitä riitaisia.

ruoan hinta

Tai oikeastaan ärsytti jo eilen.

Menin kauppaan tarkoituksena ostaa lihaa (tehotuotettua ja mahdollisimman ahdistuneesta eläimestä) ja maitoa. Lihan hinta on sellainen asia, että joka kerta lihahyllyllä alkaa katselemaan harkitsevasti omia reisiään josko niistä voisi veistää muutaman siivun. Olisi luultavasti kivuttomampi kokemus kuin pulittaa marinaadissa lilluvista toisiaan etsivistä lihasuikaleista yli 10 euroa kilolta.

Toinen, ajankohtaisempi asia on kohonnut maidon hinta. Lompakko katsoi minua alistunut ilme kasvoillaan, kun melkein huudahdin ääneen maidon hinnan. Yli euron litralta! Ensimmäinen ajatukseni oli, että tekisi mieli hakata kaikki lehmät. Sitten - shokista toivuttuani - ymmärsin, että lehmät ovat tähän syyttömiä ja raivo tulisi kohdistaa meijereihin (ei niihin ihmisen osiin.) Viekää nyt sitten vielä tuhkatkin pesästä.

En usko, että keskivertokoirakaan ei lenkin jälkeen tunne itseään yhtä kusetetuksi kuin minä nyt. Suomi on turvallinen maa ryöstöjen ja väkivallan suhteen, jos ruokakaupat otetaan pois laskuista.

loska

Sää, tuo puheenaiheiden Janne Kataja. Nyt on kuitenkin pakko alentua kirjoittamaan siitä, sen verran ärsyttää.

Ensin oli talvi. Lunta oli paljon, mutta se oli aurattu pois jalkakäytäviltä ja pyöräteiltä. Ilo liikkua, talvi ei tunnu missään.

Sitten tuli lauha. Lumi suli pois ja jäi kitumaan loskana kaduille. Alkuun oli hankala pysyä pystyssä pyörällä, kun sulava lumi sortui renkaiden alta. Sen jälkeen ei pystynyt kulkemaan pyörällä ja jalan oli täyttä persettä kulkea tulvivilla jalkakäytävillä.

Kunnes tuli uusi talvi. Lumien rippeet jäätyivät törröttäviksi kimpaleiksi teille (ei auto-) ja nyt pyörällä kulkeminen on yhtä miellyttävää kuin visvassa uiminen. (En ole kokeillut, mutta käytin mielikuvitustani.) Jalan voi kulkea, mutta mummomaisesti on sanottava, että en tohtisi murtaa lantiotani.

Toivottavasti kohta tulee taas lunta, joka sitten tamppautuu hyväksi alustaksi meille kevyen liikenteen suosijoille. Mm.

Kisu

En tarkoita sitä muusikkoa. Tarkoitan Hesarissa ilmestyvää Kisu-sarjakuvaa.

Luin ko. sarjakuvan tänään(/eilen). Siinä androgyyni Kisu löytää koirankakkakasan, jossa on pystyssä tupakantumppi. Ensimmäisen ruudun "Kisu näkee" ja toisessa ruudussa jatkuva "koirankakan!" -teksti etenee loogisen oivalluksen ("Kakassa on tupakantumppi") kautta viimeisen ruudun tarinankerronnalliseen kliimaksiin, joka kuuluu: "Noin käy kun tupakoi, sanoo Kisu."

Luettuani ihmettelin syvästi tätä sarjakuvaa. En löytänyt siitä mitään hyvää. Tarkistin sitten interneteistä, mitä tästä olisi pitänyt saada irti. Suora lainaus HS:n jutusta, jossa selvitetään Kisun taustoja:

"Kisu on avoin pohdiskelija, joka kummastelee ja tutkii maailmaa", jatkaa sarjakuvataiteilija Katja Tukiainen luomansa hahmon esittelyä. "Hänen suuhunsa voin laittaa pieniä oivalluksia, joissa piilee syvää viisautta."

Jassoo. Mielestäni sarjakuvassa ei ollut oivalluksia, saati sitten niissä piilevää syvää viisautta. Mielestäni sarjakuva oli huono. Se oli typerä yksinkertaisuudessaan ja visuaalinen ilmaisu oli heikkoa. Sen ilme voinut olla lastenkirjasta, ellei se olisi aiheuttanut niin paljon hämmennystä ja raivoa silmääiskevine katteineen. Luin myös, että tämän takana oleva henkilö on kaksinkertainen maisteri, ja tuleva tohtori. No, ehkä minullakin on sitten vielä toivoa.

Sisäinen lapseni on varmaankin kuollut, kun en ymmärrä Kisun viisautta. Terveysvalistuskin on kiva juttu, mutta ei suomalaisia lapsia mielestäni tarvitsisi näin pahasti aliarvioida. Tämä sarjakuvaa uppoaa siihen samaan lässytysgenreen, mitä tuntuu nykyään olevan Pikku Kakkonen täynnä. (Kirjoitin noin tarkoituksella. *tähän silmää iskevä Kisu*) Siitä voisi kirjoittaa lisää, mutta en tee niin tässä.

"Kisu on tehty nimenomaan lapsille, mutta myös aikuisille. Siitä voi löytää sekä hauskaa huumoria että filosofisen tason."

Valistunut arvaukseni on, että hyvän naurun tai syvemmän viisauden sijasta tästä sarjakuvasta saa syövän - ja suuremmalla todennäköisyydellä kuin tupakoimisesta.

puhelinmyyjät/myynti

Tässä on sellainen konsepti sitten keksitty, että oksat pois. Ai että, miten mieltä piristää puhelinmyyjän soitto.

Olet kassalla. Sinulla on paljon ostoksia. Sinulla on myös epäkäytännöllinen kassi/lapsi/eläin mukanasi. Olet maksamassa.

Kas, puhelin soi. 050-jotain. Onkohan tämä nyt se soitto sieltä kauan tavoitellusta työpaikasta?

-Minä Minälä.
-No se on Joku Idiootti Maailman paskimmasta firmasta päivää. Olisiko sulla hetki aikaa?
-No ei oikeestaan.
-Olisin tässä näitä lehtiä kaupannu. Teille on tullu tälläne Tieteen Kuvalehti muutama vuosi sitten ja teille olis tässä tälläne tarjous --
Kassa: Neljätoistaviiskytfjuurttonofemtti.
-Että aikasemman tilaajan etuna saisit nyt --
-En oo kiinnostunu. (Kätesi eivät ole vapaana, pidät puhelinta korvallasi olkapään avulla.)
-kolme numeroo hintaan 17e/kappale ja ihan ilman postikuluja. Sen jälkeen --
-En oo kiinnostunu, ymmärrätkö?
-alkais sitten normaalihin --

Puhelin putoaa maahan, kassi/lapsi/eläin herkiää otteestasi samaan aikaan ja maksaminen epäonnistuu, "Sirua ei voitu lukea, anna kortti kassalle." Kassa kehoittaa hämmentyneenä: koita uudestaan. Keräät tippuneet kassin/lapsen/eläimen ja puhelimen, maksat ja poistut nolostuneena pakkamaan ostoksia. Siinä pakkailessa käyt tarkkaan läpi mielessäsi, että miltä äskeinen näytti muiden silmissä.

Puhelinmyynti on kiva juttu, jos töitä on niukasti tarjolla, ja haluat välttämättä tehdä sitä työksesi. Sen lisäksi siinä on kivaa ei mikään. Myyjillä on tavalliset puhelinnumerot, joista ei tiedä, onko soittaja puhelinmyyjä vai kauan sitten kadonnut veljesi. Myyjät eivät myöskään ymmärrä sanaa ei. Heille tilannetaju on täysin vieras käsite. Puhelinmyyjien mahdollisuus työskennellä myös iltaisin tarkoittaa meille muille sitä, että illallakaan et ole turvassa näiltä symppiksiltä. He tuntuvat aistivan, milloin asiakas on esim. krapulassa, palaverissa puhelin äänelliselle unohtuneena, kaupan kassalla tai muussa vastaavassa puhelua kaipaavassa hetkessä.

Toki jostain se raha pitää tehdä, mutta uskoisin, että teillä - puhelinmyyjät - olisi mahdollisuus kykyjenne puolesta tehdä jotain muutakin työtä. Jotain sellaista, mistä ei aiheudu näin paljoa mielipahaa.

sunnuntainen krapulaton tv-katsaus

On ehkä hieman helppoa parjata primetimen ulkopuolella esitettävää ohjelmistoa, mutta teen niin kuitenkin. Aamukahvin lomassa avasin television ja sain, mitä odotin.

Normaalisti en katso televisiota kuin krapulassa tai seuraksi. Ensin mainittu tapahtuu useimmiten sunnuntaiaamupäivisin, jolloin eilinen vielä kummitelee hautansa takaa ja siivilöi ohjelmaripulin siedettäväksi viihdesoseeksi. Tällä kertaa krapulaa ei ollut ja television avaaminen kostautuikin ankaraksi virhearvioinniksi:

"Kauneus"leikattuja haahkoja sovittamassa useampaa kokoa liian pieniä rintaliivejä, kansan syviä rivejä menossa naimisiin televisiokameroiden edessä/kanssa, kuvottavan ylipainoinen mies puhumassa toisella kotimaisella Jeesuksesta, pilalle hemmoteltu yksin muuttava psykologian opiskelija valittamassa 70 neliön asunnosta "mutku täälei pysty pitää kutsui" ja kasarisarjan henkilöt imitoimassa näyttelemistä ymmärtämättä, että ei se sarja muutu yhtään sen paremmaksi kymmenennelläkään uusintakerralla.

Postalkukantaiset hipsterinvaistonikaan eivät auttaneet tulkitsemaan mitään näistä ironisen hauskoiksi. Toisaalta minun olisi ehkä pitänyt muistaa, miksi en kovin usein tv:tä avaakaan. Seuraavan kerran koitan tähdätä ruudun ääreen vain Avaran luonnon tai hyvän futispelin aikoihin.

internetyhteys

mokku-mokku-laa-a kiipes langalle
tuli lataus rankka, intternetin vei
voimakas isku korjas yhteyden
mokku-mokku-laa-a kiipes uudelleen

Siinä oodi mokkulani tuottamalla stabiilille ja vikkelälle internetyhteydelle. Kertaakaan en ole halunnut vahingoittaa sinua, enkä ole ikinä ajatellut mitään pahaa sinusta. Kiitos antoisasta yhteistyöstäsi, jatkukoon se ikuisesti.

loman jälkeinen maanan -- eikun torstai

Olisi muutakin kirjoitettavaa nyt pienehkön tauon jälkeen, mutta kirjoitan tauolta palaamisesta.

Olin lomalla ja se oli mukavaa. Lomalta palaaminenkin tuntui ajatuksena mukavalta, pääsee taas paiskomaan hommia ja suorittamaan opintoja sekä kaiken lisäksi tietenkin kehittämään itseään. Ei se ole niin paha.

Kaukaa viisaana varasin lomalta palaamiseen myös yhden "ylimenopäivän", joka oli eilen. Pääsin jopa ajoissa nukkumaan. Ei vieläkään mitään paniikkia. Hommaa on paljon, mutta kyllä siitä selvitään.

Jotenkuten nukutun yön jälkeen huomasin kuitenkin hautautuneeni valtavaan työmäärään. Tämän ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä - tai pyytämättä, mutta koulun Moodle-pohja katsoo kirjanmerkkiriviltä tuomitsevasti ja tunnen kandikirjojeni haukkuvan minua selkäni takana häviäjäksi.

Tuttuun tapaan paineen alla en murru, vaan siirryn sijaistoimintaan, kuten tämän kirjoittamiseen. Kohta luultavasti käyn läpi kaikkien mahdollisten yhteisöpalvelujen feedit ja suunnittelen uusia hankintoja ja sitten on jo nälkä ja sitten ei voi tehdä mitään älyllistä kun verenkierto on mahassa ja -- kello onkin kuusi illalla, päivä pulkassa.

Toivotaan nyt, että tänään saisi edes jotain aikaan.

Edit: Siivoaminen unohtui mainita sijaistoiminnoista. Melkein varmasti sanoisin, että ainakin pyykit on pesty ja pölyt pyyhitty päivän päätteeksi.