En ole tottunut siihen, että teen ajattelua vaativia hommia "päätoimisesti." Olen tottunut kesäymstöissä siihen, että leikkaan tuon ja tuon nurmikon ja sitten menen kotiin katsomaan Simpsoneita tjs.
Nyt kun ne vihreät ja kutittavat nurmikot ovatkin muuttuneet yhtäkkiä mentaalisiksi nurmikoiksi, työhön suhtautuminen on mullistunut samalla. Sama "Mää en jaksa tätä" -ajatus pyörii päässä samalla tavalla, mutta stressi käy syvemmälle aivoihin.
Pahinta/parasta tässä on se, että jossain siellä mielen loukoissa elelee se oman alan narsistinen taiteilija. Se kun kovasti tykkää kehuista ja ruokkii työmoraalia sitä kautta, mutta raastavamman stressin lisäksi se myös virheen sattuessa nappaa itsetunnon mukaansa syöksykierteeseen.
Eipä tässä kai mitään oikeaa valitettavaa ole, mutta silti monesta suusta kuultu neuvo alkaa vähitellen kuvottaa ironiassaan: Sää oot viä nuori, kyllä silloin jaksaa! Toisaalta on tässä puolensakin; saa näyttää niin tärkeältä rannekellon, älypuhelimen, parturoitujen hiusten ja läppärin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti