Nämä luonnon omat lapsiinsekaantujat ovat jokakesäinen riemuni, jolle ei rajaa aivan heti löydy. Ininä ei helpota hiljaisuudessa, eikä veren imeminen vaikka vaatteita olisi peittämässä. Minua ei voisi kyllä muutenkaan kutsua uskonnolliseksi ihmiseksi, mutta hyttyset ovat mielestäni varsin vahva todiste siitä, että laupiasta ylempää myötävaikuttajaa löytyisi. Enkä usko niin paljoa väärääkään tehneeni, että tällainen vitsaus olisi ollut oikeudenmukaista langettaa niskaani.
Olen nimittäin myös allerginen näiden sympaattisten pikku kullannuppujen pistoksille. Pistot turpoavat ja kutisevat hämmästyttävän paljon; aivan lapsena silmäni jopa turposi umpeen, kun kivasöpö hytty tuli ja antoi rakkauttaan silmäkulmalleni. Olen ilmeisesti jonkin sortin julkkis hyttysten piirissä, sillä saapuessani paikalle alkaa paparazzimainen piiritys sääskien toimesta.
Jos saisin yhden toivomuksen, joutuisin tarkkaan harkitsemaan loputtomien lisätoivomusten ja hyttysimmuniteetin välillä. Todennäköisesti suoja hyttysiltä olisi varmempi tie autuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti