tiistai 5. helmikuuta 2013

ruoan hinta

Tai oikeastaan ärsytti jo eilen.

Menin kauppaan tarkoituksena ostaa lihaa (tehotuotettua ja mahdollisimman ahdistuneesta eläimestä) ja maitoa. Lihan hinta on sellainen asia, että joka kerta lihahyllyllä alkaa katselemaan harkitsevasti omia reisiään josko niistä voisi veistää muutaman siivun. Olisi luultavasti kivuttomampi kokemus kuin pulittaa marinaadissa lilluvista toisiaan etsivistä lihasuikaleista yli 10 euroa kilolta.

Toinen, ajankohtaisempi asia on kohonnut maidon hinta. Lompakko katsoi minua alistunut ilme kasvoillaan, kun melkein huudahdin ääneen maidon hinnan. Yli euron litralta! Ensimmäinen ajatukseni oli, että tekisi mieli hakata kaikki lehmät. Sitten - shokista toivuttuani - ymmärsin, että lehmät ovat tähän syyttömiä ja raivo tulisi kohdistaa meijereihin (ei niihin ihmisen osiin.) Viekää nyt sitten vielä tuhkatkin pesästä.

En usko, että keskivertokoirakaan ei lenkin jälkeen tunne itseään yhtä kusetetuksi kuin minä nyt. Suomi on turvallinen maa ryöstöjen ja väkivallan suhteen, jos ruokakaupat otetaan pois laskuista.

1 kommentti: