naapurit

Kello on 05:32. Herään. Ihanan hiljaista. Korkeintaan autoja menee ohi alhaalla kadulla.

Menen töihin, teen töitä kuin saatana ja tulen kotiin. Askareita ja paskareita, päiväunet. Ummistan silmäni ja odotan autuuden valtaavan tajuntani. Epäinhimillinen mölinä tunkeutuu aivoihini ja ennen kuin edes ymmärrän raivostua, huvitun. Tuo ääni ei ole tästä maailmasta. Ehkä jostain kauhuelokuvasta tai vaikeasti kehityshäiriöisten hoitokodista, mutta ei, ei tästä todellisuudesta.

No, ehkä en nuku päiväunia sitten. Ei siinä mitään. Päivisin saa kuitenkin ääniä pitää ja elämöidä periaatteessa miten haluaa.

Menen potkimaan palloa, potkin palloa kuin perkele ja poljen kotiin. Mölinä kantautuu yhä seinän takaa. En onneksi vielä ole menossa nukkumaan, eikä kellokaan ole vielä kymmentä.

Kello on 23:16. Tuli taas valvottua liian myöhään. (Nyt ykstoista on liian myöhään, joskus se oli vasta alkuiltaa.) Menen nukkumaan, asetun nukkumaan kuin - no joku - ja alan vetämään zetaa. Paitsi, en sittenkään. Naapurit katsovat täysillä jotain tartumikkiintaimuutavastaavaa ja ölisevät sen tahtiin. Eikä ole ensimmäinen kerta. Sitten tulee ilmeisesti riitaa taas jostakin ja nyt pitääkin sitten huutaa toisilleen. Tätä jatkuu johonkin yhden kahden tietämille ja sitten seuraava asia, jonka tajuan, on herätyskello.

Kello on 05:32.