On ehkä hieman helppoa parjata primetimen ulkopuolella esitettävää ohjelmistoa, mutta teen niin kuitenkin. Aamukahvin lomassa avasin television ja sain, mitä odotin.
Normaalisti en katso televisiota kuin krapulassa tai seuraksi. Ensin mainittu tapahtuu useimmiten sunnuntaiaamupäivisin, jolloin eilinen vielä kummitelee hautansa takaa ja siivilöi ohjelmaripulin siedettäväksi viihdesoseeksi. Tällä kertaa krapulaa ei ollut ja television avaaminen kostautuikin ankaraksi virhearvioinniksi:
"Kauneus"leikattuja haahkoja sovittamassa useampaa kokoa liian pieniä rintaliivejä, kansan syviä rivejä menossa naimisiin televisiokameroiden edessä/kanssa, kuvottavan ylipainoinen mies puhumassa toisella kotimaisella Jeesuksesta, pilalle hemmoteltu yksin muuttava psykologian opiskelija valittamassa 70 neliön asunnosta "mutku täälei pysty pitää kutsui" ja kasarisarjan henkilöt imitoimassa näyttelemistä ymmärtämättä, että ei se sarja muutu yhtään sen paremmaksi kymmenennelläkään uusintakerralla.
Postalkukantaiset hipsterinvaistonikaan eivät auttaneet tulkitsemaan mitään näistä ironisen hauskoiksi. Toisaalta minun olisi ehkä pitänyt muistaa, miksi en kovin usein tv:tä avaakaan. Seuraavan kerran koitan tähdätä ruudun ääreen vain Avaran luonnon tai hyvän futispelin aikoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti