Hei, nimeni on Vilma. Tai ainakin tänään haluan itseäni kutsuttavan sillä nimellä. Olen rakenteeltani siro, mutta oikeista kohdista tarpeeksi jämäkkä. Haluaisin kaunistellen kutsua itseäni kokeneeksi, mutta jos totta puhutaan, olen tullut kopeloiduksi niin monien käsien toimesta, että keskimääräinen kaikenkokenut prostituoitu jää kevyesti toiseksi.
Asuvalintani ovat kuuluisia läpi koko tunnetun maailman ja niistä on puhuttu jo muutama tuhat vuotta. Yleensä pukeudun punaiseen tai läpikuultavaan valkoiseen, mutta joskus löytyy joku outo henkilö, joka haluaa minun pukeutuvan tahtonsa mukaan johonkin muuhun väriin.
Olen varsin vahvatahtoinen yksilö. En anna muiden juurikaan määräillä tekemisiäni. Voin kyllä siirtyä paikasta toiseen muiden käsittelyssä, mutta pahan päivän sattuessa tuotan kaikille pahaa mieltä. Seison lähes aina suorana, mutta joskus kovan kolauksen saaneena menen helposti sirpaleiksi. Mistä tulikin mieleeni, tässä teille tarina:
Olin seissyt koko päivän paikallani. En ollut tuntenut mitään koko päivänä, eivätkä edes ympärilläni liikkuvat hahmot ja vaimeana soiva musiikki saaneet minua havahtumaan apatiastani. Luulin jo jääväni tähän ikuisiksi ajoiksi ja unohdetuksi tulleena lopulta vain haihtumaan ilmaan.
Yhtäkkiä kuitenkin tunsin tasaisen työntävän liikkeen kyljessäni. Uskoin sen olevan vain tavanomaista tuuppimista, mutta karmaisevan pudotuksen reunan ilmestyttyä eteeni tajusin, että loppu saattaa olla lähellä. Olin kuitenkin vieläkin niin tunnoton, että en kyennyt toimimaan, joten liikuin vain kohti reunaa jähmettyneenä ja shokissa. Toivoin vielä reunan yli kellahdettuanikin, että jostain tulisi pelastava käsi ja vetäisi minut turvaan.
Vasta pudotuksen pohjalla täysin palasiksi hajonneena tajusin, että tähän päättyy tarinani. Olin kulkenut polkuni päähän.
Minusta ei tuon jälkeen ollut kuin kertomaan tämä tarina teille. Viimeinen toiveeni on, että jäännökseni saisivat arvoisensa lopun.
PS. eivät saaneet.
VastaaPoista